Kuva: Lauri Oino

Kaustislainen viulunsoitto Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon

15.12.2021 16:40 - Marja Ollakka

Unescon hallitustenvälinen komitea nimesi kaustislaisen viulunsoittoperinteen Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon käynnissä olevassa kokouksessaan 15.12.

Lisäksi nimettiin pohjoismainen limisaumaveneperinne, jota Suomi haki luetteloitavaksi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloissa on jo yli 600 kohdetta eri puolilta maailmaa. Suomessa sopimuksen toimeenpanosta vastaa Museovirasto, joka myös koordinoi hakemusprosesseja.

Suomen ensimmäinen kohde luetteloissa on saunaperinne, joka nimettiin joulukuussa 2020. Nyt luettelo täydentyy kaustislaisella viulunsoitolla, jonka harjoittajia arvioidaan olevan joitakin satoja pikkulapsista ikäihmisiin.

Kaustislaisen viulunsoittoperinteen menestyksekkäässä siirtymisessä sukupolvelta toiselle on merkittävänä tekijänä kansainväliseen maineeseen noussut näppäripedagogiikka. Vuonna 1968 perustetut Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on nykyään suomalaisen kansanmusiikin sekä alueellisesti että kansanvälisesti merkittävin tapahtuma, johon osallistuu vuosittain yli 4000 harrastaja- ja ammattilaisesiintyjää.

Kilpailut

Uusimmat