Lumo-ilmiö ja Valoukot piristävät oululaisia marraskuussa – "Haluttaisiin, että ihmiset innostuisivat tekemään erilaisia valaistuksia ja valoteoksia"

04.11.2020 16:30 - Nelli Salomäki

Tämän vuoden Lumo-valofestivaali jouduttiin koronan vuoksi perumaan, mutta tapahtuman järjestäjät halusivat kuitenkin tarjota jotain piristystä synkän marraskuun keskelle.

Marraskuun aikana valoyllätyksiä voi bongata eri puolilla Oulua. Lumo-valofestivaalin ohjelmapäällikkö Jarkko Halusen mukaan useat toteuttajat ja yhteistyökumppanit halusivat festivaalin peruuntumisesta huolimatta lähteä jatkamaan teosten valmistelua ja erilaisten valaistusten tekemistä. Halunen kuitenkin painottaa, että turvallisuus on laitettu nyt etusijalle. Tänä vuonna useat teokset ovat esillä pidemmän aikaa, minkä myötä kaikkien ihmisten ei tarvitse tulla paikalle yhtä aikaa.

Tänä vuonna järjestetään myös Lumo-ilmiö-kilpailu, jonka tarkoituksena on innostaa kaupunkilaisia, yrityksiä ja yhteisöjä valaisemaan vaikkapa pihansa, itsensä, postilaatikkonsa, näyteikkunansa tai ihan minkä tahansa, mikä mieleen juolahtaa. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä osuuskauppa Arinan kanssa, ja palkintoina on muun muassa hotellilahjakortteja, illallislahjakortteja sekä lahjakortteja vaatteiden ostoa varten.

Kilpailut

Uusimmat