Kuva: pt

Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahaston ensimmäinen palkinto taiteilija Pertti Vuorelle

11.04.2019 19:00 - Jussi Häkkilä

Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahasto jakoi tänään 15 900 euroa yhteensä yhdeksälle kulttuurin parissa toimivalle raahelaiselle henkilölle, yhteisölle ja työryhmälle.

Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahasto jakoi tänään 15 900 euroa yhteensä yhdeksälle kulttuurin parissa toimivalle raahelaiselle henkilölle, yhteisölle ja työryhmälle. Lisäksi jaettiin rahaston kaikkien aikojen ensimmäinen palkinto. 3000:n euron suuruisen palkinnon sai taiteilija Pertti Vuori.

Apurahansaajat:
Brahe Classica taidemusiikin konserttisarjan järjestämiseen 1 500 euroa
Funky Hall SODAP ry Raahen TULI-tanssit -tapahtuman kehittämiseen 1 500 euroa
Marja Halmetoja ja työryhmä Palonkylän, Mettalanmäen ja Ollinsaaren historikkiin 1 500 euroa
Pekka Jaatinen romaanin Enkeli kirjoittamiseen 2 000 euroa
Juha Kaarela avantolausunnan MM-kisojen järjestämiseen 1 900 euroa
Sanna Krook Teräsmiehen tytär -valokuvanäyttelyn toteuttamiseen 1 500 euroa
Timo Myllykoski romaanikäsikirjoituksen kirjoittamiseen 1 000 euroa
Aki Pulkkanen tietokirjan tekemiseen 1 000 euroa
Raahen kirjaklubi säestettyjen elokuvanäytösten järjestämiseen 1 000 euroa


Raahen rahasto on perustettu vuonna 1999 Raahen 350-vuotisjuhlan kunniaksi. Rahastosta on jaettu apurahoja vuodesta 2001 lukien. Tänään oli yhdeksästoista apurahojen jakotilaisuus. Hakemuksia saapui tänä vuonna kaikkiaan 50 kappaletta. Vuosina 2001-2019 Raahen rahastosta on jaettu apurahoja kaikkiaan 213:lle taholle yhteensä 277 423 euroa.

Lue myös: Oulun Valistustalon apurahat jaettiin

Kilpailut

Uusimmat