Kuva: Jussi Häkkilä

Kuusisaaren eritasoliittymän rakentaminen alkanut Pietarsaaressa

25.04.2019 08:33 - Marja Ollakka

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut tällä viikolla kantatien 68 Kuusisaaren eritasoliittymän rakentamisen Pietarsaaressa.

Kohteella kantatie 68 siirtyy nykyiseltä paikalta n. 1 km matkalla kantatien Pirilönlahden puolelle. Uusi risteyssilta rakennetaan Käpytien kohdalle, joka alittaa tulevan kantatien. Lisäksi kohteelle rakennetaan kantatieltä neljä ramppiyhteyttä, jotka liittyvät kantatien alittavaan Käpytiehen. Hankkeeseen kuuluu myös ko. kohteella melusuojausten sekä jalankulku- ja pyö-räteiden rakentamista.

Tavoitteena on parantaa tulevassa eritasoliittymässä ajoneuvoliikenteen liikenneturvallisuutta ja lisätä ajoneuvoliikenteen sujuvuutta.

Rakennustyöt aloitetaan uuden risteyssillan ja kantatien sekä Pirilönlahden puoleisten ramppien osalta siten, että rakentaminen voidaan toteuttaa nykyisen kantatien vieressä liikenteen sujuvuutta estämättä. Toisessa vaiheessa liikenne ohjataan uudelle kantatieyhteydelle ja rakennetaan Käpytien yhteys ja Snellmannin puoleiset ramppiyhteydet. Tässä vaiheessa teollisuusalueen liikenne ohjataan rakennustyön ajaksi kulkemaan Kuusisaarentien kautta.

Koko hankkeen tulee olla valmis marraskuun 2020 loppuun mennessä.

Rakennusurakan pääurakoitsijana toimii Sundström Ab Oy. Hankkeiden urakkahinta on 3 680 000 euroa. Hankkeen kustannuksista vastaa Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Pietarsaaren kaupunki.

Kilpailut

Uusimmat