Kuva: Stefan Berg Boliden

Boliden suunnittelee Kokkolan tehdasalueella sijaitsevan vaarallisen jätteen kaatopaikan laajentamista

09.03.2018 10:27 - Jussi Häkkilä

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut lausunnon Boliden Kokkola Oy:n vaarallisen jätteen kaatopaikan laajentamishankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista. Yhtiö suunnittelee tehdasalueella sijaitsevan vaarallisen jätteen kaatopaikan laajentamista.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut lausunnon Boliden Kokkola Oy:n vaarallisen jätteen kaatopaikan laajentamishankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista. Yhtiö suunnittelee tehdasalueella sijaitsevan vaarallisen jätteen kaatopaikan laajentamista.

Laajennettaessa kaatopaikkaa maa-alueelle hankkeen toteutuskelpoisuuden laajuuteen vaikuttavat mm. hankkeen vaikutukset pohjaveteen, hankealueella sijaitsevat tuulivoimalat sekä Rummelö-Harrbådan Natura 2000-alueen ja hankealueen väliin mahdollisesti tarvittavat suoja-alueet. Jätealueen laajentaminen merialueelle vaikuttaa lausunnon mukaan erityisesti merialueen veden laatuun sekä luonnonvarojen käyttöön. Jätealueen korottamisella on mm. maisemallisia vaikutuksia ja teknisen toteutuksen haastavuuden on arvioitu heikentävän sen toteutuskelpoisuutta.

Mikäli kaatopaikkaa suunnitellaan laajennettavan maa-alueelle, tulee hankkeelle laatia luonnonsuojelulain mukainen Natura-arviointi Rummelö-Harrbådan Natura 2000–alueesta. Mikäli kaatopaikkaa laajennetaan merialueelle, tulee lisäksi laatia Natura-arviointi Kokkolan Saariston Natura 2000-alueesta.

Vesistöön ja vesiekologiaan ja kalastoon aiheutuvien vaikutusten ehkäisemiseksi tulee lausunnon mukaan kiinnittää huomioita erityisesti suotovesien käsittelyjärjestelmän häiriötilanteiden hallintaan. Erityisesti laajennettaessa merialueelle tai korotettaessa nykyistä kaatopaikkaa tulee kiinnittää huomiota rakenteiden sortumavaaran ehkäisyyn ja rakenteiden tiiviyteen huomioiden jätteiden varastoinnin koko elinkaari ja ilmastonmuutoksen vaikutukset merenpinnan korkeuteen. Pohjaveden laatuun ja määrään kohdistuvien vaikutuksien ehkäisy on etusijalla laajennettaessa maa-alueelle. Pölymallinnusta tulee tarkentaa alueelta kerätyillä tai alueen tuuliolosuhteita vastaavilla tuulitiedoilla jatkosuunnitteluun valittavan toteutusvaihtoehdon osalta.

Lue myös: Kevitsan kaivos Bolidenille

Kilpailut

Uusimmat