Kuva: Janne Lunden

Radio Pooki soi nyt myös Etelä-Pohjanmaalla

24.08.2021 10:29 - Mika Kuki

Kotimaisen tanssimusiikin parhaat soivat nyt Etelä-Pohjanmaan alueella. Lähetykset alkoivat soida Lapuan lähettimen taajuudella 104,9MHz tiistaiaamuna 24.8.

Radio Pookin lähetykset ovat nyt kuunneltavissa Etelä-Pohjanmaan alueella. Lähetykset alkoivat soida Lapuan lähettimen taajuudella 104,9MHz tiistaiaamuna 24.8. Kyseessä on pysyvä toimilupa, joka yltää nykyisen toimilupakauden loppuun vuoteen 2030 saakka.

- Meille on lähetetty paljon toiveita laajentumisesta Etelä-Pohjanmaalle. Hienoa, kun vihdoin pääsemme vastaamaan kysyntään. Tuomme ennen kaikkea alueella asuville tanssimusiikin ystäville uuden radiokanavan kotiseuduilleen, mutta on tässä uudistuksessa hyviä uutisia myös paljon liikkuville. Jos ennen pohjoisen kuuluvuutemme on katkennut Pietarsaaren paikkeilla, jatkossa esimerkiksi Meri-Lapista pohjanmaan poikki etelään ajellessa voi nauttia Pookin ohjelmista katkeamatta aina Kauhajoen tietämille, Radio Pookin ohjelmapäällikkö Mika Kuki kommentoi.

Valtioneuvosto myönsi kesäkuussa Radio Pookille toimiluvan Lapualle. Kyseessä oli taajuuksien täydennyshaku, jolla haettiin taajuuksia, jotka eivät olleet käytössä nykyisellä radiotoiminnan toimilupakaudella. Nykyinen toimilupakausi alkoi vuoden 2020 alussa ja silloin myönnetyt toimiluvat ovat voimassa kymmenen vuotta.

Lapualla sijaitseva lähettimen teho ulottuu pohjoisessa Pietarsaareen, lännessä Laihialle, etelässä Kauhajoelle ja idässä Alajärvelle.

Radio Pooki on 1989 Raahessa perustettu radiokanava, jolla on toimitukset Raahessa ja Oulussa. Etelä-Pohjanmaan lisäksi viimeisimmän vuoden aikana Pooki on laajentanut kuuluvuuttaan pääkaupunkiseudulle, Turkuun, Tampereelle, Kotkaan, Lappeenrantaan ja Porvooseen.

Uusimmat