Uusimmat
Suosituimmat

Jefremoffin Mikalle rekkakeikka merkitsee laululyriikkaa tai ajokkeihin tilattavaa tyylikästä tuning-kynäruiskutaidetta Torniossa

12.02.2023 19:33 - Ari Kettukangas

Rasvamontussa maalataan henkilökuvaa tällä kertaa Torniossa. Taikka jos ollaan tarkkoja, Jefremoffin Mikan käytössä oleva maalaushalli löytyy Haaparannan puolelta. Kyseinen taiteilija käyttää omaa persoonallista äänenväriään lauluhommissa ja vakaata tarkkaa kättään tuning-kynäruiskutaiteessa. Mestarilla on vierähtänyt maalaamossa aikaa jo yli 30 vuotta ja takana on ainakin kolmensadan rekan maalausprojekti. Varsinaisen leipänsä terästehtaalta hankkiva taiteilija on ehtinyt välillä tehdä sivutöinään myös keikkailevan ja levyttävän artistin hommia. Näköjään homma kuin homma ja aina ollaan levyjen kanssa tekemisissä :) Maalaamisessa kaikki aiheet ja teemat ovat hänelle yhtä rakkaita ja hallissa olikin juuri sopivasti maalattavana asiakastyönä oleva Scania. Kurpataanpa miltä näyttää syntyvä Ninjago maalaus ja mitä kaikkia luomuksia onkaan näistä käsistä vuosikymmenien aikana maailmalle lähtenyt!

(kuva: Ari Kettukangas)

Jefremoffin Mika. Artisti, tuning-kynäruiskutaiteilija ja terästehtaan työntekijä Outokummulla. Mestarin omien leikillisten sanojen mukaan moneen hommaan sopiva, mutta ei mihinkään pätevä elämäntaiteilija :) Päätyö hänellä irtoaa tehtaalta ja automaalaus- ja laulutyöt ovat pysyneet sivuhommina. Taiteilija soitti jo poikasena haitaria, mutta maalaushommat vei lopulta voiton harrastuksissa. Mika kuitenkin innostui 30-vuotiaana uudelleen laulamiseen ja sitä työtä on tehty välillä isollakin kädellä. Kiireisellä miehellä aika tahtoo olla kortilla ja maalausverstaallakin ehtii aina hetken käväisemään. Vuoden 2021 lopussa maalaustyötä tuli täyteen 31 vuotta ja takana on lähes kolmensataa rekkaprojektia. Mukaan on myös mahtunut runsaasti mm. erilaisia paketti-autojen maalausurakoita. Mestari hankki ensimmäisen kynäruiskun 14-kesäisenä ja maalasi ensimmäisen rekan hytin 17-vuotiaana. Toiminimellä homma starttasi armeijan jälkeen vuonna 1997. Työssä kiinnostaa kaikki aiheet hahmoista eläimiin ja maisemiin.

(kuva: Ari Kettukangas)

Taiteilija, vakaa käsi ja työkalu.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kynäruisku. Retussiruisku eli kynäruisku on pieni, ilmanpaineella toimiva ruisku, jolla voidaan suihkuttaa musteita, värejä tai hienojakoista maalia. Retussiruiskulla voidaan saada aikaan hyvin hienoja väriliukuja ja pehmeitä siirtymiä. Sitä käytetään muun muassa valokuvien retusointiin, maalauksiin sekä erilaisiin harrastustarkoituksiin. Retussiruiskun keksi Abner Peeler jo vuonna 1879. Nykyisin suurin osa ruiskuista valmistetaan Japanissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Maalaaminen. Retussiruiskussa kompressorilla johdetaan ruiskuun ilmaa korkealla paineella. Ilmasuihku imee alipaineen avulla värin värisäiliöstä ja levittää sen ohuena sumuna kohteena olevalle pinnalle. Valikoimasta löytyy useita eri kokoisia maalikuppeja ja värin vaihtaminen kesken työn käy siten nätisti. Ensin pistoolista suihkautetaan aiempi maali pois, laitetaan uusi kuppi paikalleen ja suhautetaan ensin uuttakin väriä läpi. Mahdollinen väritys virhe korjautuu siis ongelmitta toisella maalilla.

(kuva: Ari Kettukangas)

Lämpötila. Maalaamiseen riittää 17-18 asteen lämpötila ja monivaiheisessa lakkauksessa lämpöä pitää olla n. 21-22 astetta. Liian kylmässä huonetilassa lakka olisi valuvaa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Lämpöä tulee tasaisesti myös ylempää.

(kuva: Ari Kettukangas)

Scania vuosimallia ihan uusi. Kyseessä on Herajärven Kuljetus Oy:n Rovaniemeltä Haaparantaan saapunut asiakastyö. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Tämä projekti on samalle firmalle jo 22. maalattava auto. Haaparannan vuokrahallissa on korkeutta ainakin 7 metriä ja tiloissa mahtuisi kippiautostakin lava pystyyn. Aiemmin Mika teki maalauksia vuokrahallissa Tornion puolella ja kotiin on myös hiljalleen rakentumassa oma halli. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Aluksi auto piti raakasti purkaa, hioa ja suojata. Maalaukset kannattaa tehdä jo heti uuteen ajokkiin, koska teokset säilyy pidempään ja vanhat autot ovat myös kätevästi jo ajossa maalauksen aikana. Scania merkkiä tykätään maalauttaa ja projekteihin on kuulunut myös mm. Mersut, Volvot, Sisut, Ivecot, MAN:it ja Dafit. Mukana on ollut runsaasti myös erilaisia pakettiautoja ja muita pienempiä menopelejä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Suojattuna kiireestä kantapäähän.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sitten mestari kiipeää areenalle!

(kuva: Ari Kettukangas)

Mika ei tällä kertaa laittanut juttelun vuoksi hengityssuojainta ja sen puuttumisen kyllä huomaisi illan laulukeikan normaalista poikkeavissa teksteissä :) 

(kuva: Ari Kettukangas)

Asiakastyön aiheena Lego Ninjago, jonka hahmo on peräisin tanskalais-kanadalais-yhdysvaltalaisesta tietokoneanimaatiosarjasta. Kuvan koko on metri x metri ja hytin korkeus on lattiasta spoilereineen n. 420 senttiä. Joissakin malleissa hytti on helpompi maalata ison tilan vuoksi ja esim. Scanian vuotta 2017 uudemmissa malleissa on helpompi tehdä raidoituksia ja efekti häivytyksiä. Kuvan sijoituspaikka kannattaa aina valita tarkasti.

(kuva: Ari Kettukangas)

Toiselle puolelle tulee tässäkin projektissa sama teema, mutta eri hahmo.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tämä taiteilija on ehtinyt tehdä virhesuihkaukset jo aiemmin 30 vuoden aikana ja nytkin mentiin heti lennosta suoraan varsinaisen teoksen pariin. Kuvaamataidon numero oli hänellä ala-asteella 7 ja yläasteella se nousi kihoten ensin 9:siin ja sitten 10:iin. Opettaja Hilkalle meneekin lämpiä terveisiä! 

(kuva: Ari Kettukangas)

Tällä säädöllä tulee 0,3 millin jälkeä ja tarkkuutta voidaan säätää avaamalla neulaa liipaisimesta. Jälkeen vaikuttaa myös sopiva liipaisimen painallus ja miten lähelle ruisku viedään maalattavaa pintaa. Toinen käsi toimii hyvänä tukena, mutta mitenkä tämmöinen työ onnistuu pahana krapula-aamuna? :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Teippien alla raidoitusjuttuja, jotka Mika teki aivan ensimmäisenä vaiheena projektissa. Annetaanpa maalin välissä kuivua ja tutustutaan Mikan aiempiin projekteihin.

(kuva: Mika Jefremoff)

Mestarin ensimmäinen rekan ohjaamon maalaus syntyi jo 17-vuotiaana vuonna 1995. Kyseinen Volvo on edelleen olemassa ja tässä kuvassa taiteilija törmäsi siihen matkoillaan Nivalassa vuosikymmeniä myöhemmin.

(kuva: Mika Jefremoff)

Auto seistä jökötti rehunjauhatus Kokkosen pihalla.

(kuva: Mika Jefremoff)

Lindkvist Potatis HB:n auton maalaus valmistui Sangikseen vuonna 2020. Mikan asiakkasta 40%:a on Ruotsista. Tulevana kesänä tähän autoon tulee maalattavaksi myös perävaunu.

(kuva: Mika Jefremoff)

J Hietasaaren tilaustyö vuodelta 2008. Kuvassa Jarno Hietasaari ja taiteilija.

(kuva: Mika Jefremoff)

Kattilavaaras Åkerin Scania.

(kuva: Mika Jefremoff)

Kattilavaaras Åkerin Volvo vuodelta 2008.

(kuva: Mika Jefremoff)

Sama Volvo takakulmasta.

(kuva: Mika Jefremoff)

Kuljetus Eila Kantolan tilaustyö vuodelta 2004.

(kuva: Mika Jefremoff)

Kuljetusliike Juhani Hytösen pressumaalaus tilaustyö vuodelta 2010. Kangasmateriaali vaati ihan omanlaisensa pressumaalit.

(kuva: Mika Jefremoff)

Saman vaunun kovakylki.

(kuva: Mika Jefremoff)

Tämän ohjelman nimi on monttu - Rasvamonttu :) Kuljetus Maliniemen tilaustyö Jönköpingiin vuodelta 2003.

(kuva: Mika Jefremoff)

Näyttävän yhdistelmän omistava yritys lukeutuu Mikan vakioasiakkaisiin.

(kuva: Mika Jefremoff)

Taitavalla rekkakuskilla pitää olla silmät selässäkin :)

(kuva: Mika Jefremoff)

Kuljetus Tuomaala Oy:n tilaustyö vuodelta 2006.

(kuva: Mika Jefremoff)

Hui!!! Tapio Ylisuvanto Oy:n tilaustyö vuodelta 2005.

(kuva: Mika Jefremoff)

Pekka Tolvasen Scania R620. Teemana Puuha-Pete ja voisiko kuormana olla vaikka puu-hapete? :)

(kuva: Mika Jefremoff)

Herajärven Kuljetus Oy:n perustaja Matti Herajärvi ikuistettuna teokseen vuodelta 2017.

(kuva: Mika Jefremoff)

Kuljetus Maliniemen tilaustyö vuodelta 2021. Teoksen taustalla näkyy Tornion ilmakuva.

(kuva: Mika Jefremoff)

Samaan auton perävaunutyö vuodelta 2020.

(kuva: Mika Jefremoff)

Mr. Paddington ja Torniojoen lohi.

(kuva: Mika Jefremoff)

Kaarlo Rundgrenin tilaustyö Pelloon vuodelta 2013. Peli on toiminut myös taiteilijan ja Kaisu vaimon hääautona.

(kuva: Mika Jefremoff)

Tämän sadun opetus opittiin jo aikanaan: on aina muistettava tarkkaan miltä isoäiti näyttää :)

(kuva: Mika Jefremoff)

Asuuko se iso paha susihukka juuri tuolla metsässä? :)

(kuva: Mika Jefremoff)

Ari Ahokkaan Volvo FH:n tilaustyö vuodelta 2011.

(kuva: Mika Jefremoff)

Savilahtis Åkerin tilaustyö Övertorneåån vuodelta 2022.

(kuva: Mika Jefremoff)

Scanioihin maalautetaan paljon kotkan kuvia juuri merkin logon johdosta.

(kuva: Mika Jefremoff)

Kuningastyö!

(kuva: Mika Jefremoff)

Palapelin hahmottelua.

(kuva: Mika Jefremoff)

Pekka Jussilan tilaustyö vuodelta 2008.

(kuva: Mika Jefremoff)

Sehän kulkee kokoajan maisemareittejä :)

(kuva: Mika Jefremoff)

Mikan oma tango-Hiace vuodelta 2009.

(kuva: Mika Jefremoff)

Mestari fanittaa suuresti mm. Olavi Virtaa.

(kuva: Mika Jefremoff)

Tango-Hiacen keulassa ruusunoksa ja kyyhkynen. Sävel Veikko Juntusen tangon mukaisesti.

(kuva: Mika Jefremoff)

Tämä Toyota Hiace valittiin Suomen kaunein auto -kilpailun voittajaksi netissä vuonna 2004.

(kuva: Mika Jefremoff)

Kaarlo Rundgrenin Mersu Viton tilaustyö vuodelta 2010.

(kuva: Mika Jefremoff)

Saapasjalkakissa Hiace vuodelta 2007.

(kuva: Mika Jefremoff)

Robottikissa Hiacessa vuodelta 2005.

(kuva: Mika Jefremoff)

Audi TT vuodelta 2008.

(kuva: Mika Jefremoff)

Polaris moottorikelkan maalaustyö vuodelta 2022.

(kuva: Mika Jefremoff)

Pooki Viihteellä -ohjelmaan maalattu toinen grilli vuodelta 2021.

(kuva: Mika Jefremoff)

Ja nyt! Seuraavana Mikan jälkikäteen toimittamia kuvia haastattelu hetkellä työnalla olleen Scanian lopputuloksesta! 

(kuva: Mika Jefremoff)

Vola! Johan tuli hieno!! Kuvien päälle tuli vielä lakkaa 3-5 kerrosta, ne kuivuivat pari päivää, välissä hiotiin ja taas lakattiin. Lopputuloksena tyylikäs liukas pinta. Mika tekee nykyään kuvia suhteellisen hillityillä väreillä, mutta lego maailma vaatii oman värimaailmansa.

(kuva: Mika Jefremoff)

Komeaa työtä joka kantilta.

(kuva: Mika Jefremoff)

Teema on jatkunut toisella puolella hyttiä eri hahmoilla. Eikö siinä ole Lapin alueen rajatarkastaja sekä mestari Sensei Wu :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Käyttöautoja. Mercedes Benz Sprinter 319 vuosimallia 2020.

(kuva: Ari Kettukangas)

Mika osti keikkailussakin mukana olevan käyttöauton 2,5 vuotta sitten. Tämäkin peli piti kyllä maalata 30-vuotistaiteilijajuhlan kunniaksi, mutta suutarin lapsilla ei kuulemma ole niitä kenkiä :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Mikalla on ollut vuosien aikana myös yli 40 Toyotaa. Hetkinen...mikäs rekkari tässä pakussa onkaan?

(kuva: Ari Kettukangas)

Desing Mika Jefremoff 30v! Sopivalla pätäkällä sai kuulemma tämmöisen tilattua mittatilaustyönä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Muitakin taiteilijoita. Hallissa värkkäili vielä toistaiseksi tuntemattomaksi jäänyt toinenkin mestari, joka rakentaa hiljalleen mielettömän kokoista saunalauttaa!!

(kuva: Ari Kettukangas)

Hulppea rakennelma viedään sen valmistuttua ajamalla Ouluun. Rasvamonttu jää mielenkiinnolla odottamaan kutsua tämän projektin juttua varten! 

(kuva: Mika Jefremoff)

Mikallakin riittää rakentelua hiljalleen kodin pihapiiriin valmistuvan oman hallin kanssa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Hallin pihalla odotteli jo seuraava Scania käsittelyä varten. Tähän peltiin kuulemma tulee syntymään Marvel-kustantamon Hulk -sarjakuvahahmo.

(kuva: Mika Jefremoff)

Tämän lisäksi vielä kolmaskin Scania väijyi jo jonossa jossain nurkan takana.

(kuva: Mika Jefremoff)

Loppuyhteenveto: mestarilla riittää siis työsarkaa vähän joka sektorilla. Maalaustyössä täysperävaunurekat vievät aina enemmän aikaa. Mika lupasi viedä Scanian Ninjago kuvan kyljen loppuun saman illan aikana, vaikka kello oli jo 19. Töissä iltavuoro oli vasta seuraavana päivänä ja aikaa jäi nätisti tehdä pidempi maalausilta. Mutta nopeasti syntyy siis huippujälkeä! Omia töitä tulee tiellä usein vastaan, eikä niiden kuljettajat välttämättä tiedä kohdanneensa juuri kyseisen taiteilijan. Motivaatio ja inspiraatiokin vaatii maalauksessa oman aikansa ja hyvällä hetkellä saa paljon valmista aikaan. Välillä voi vastustaakin, mutta aina mennään yritys-erehdys periaatteella. Parasta työtään Mika ei osaa nimetä, mutta toivoo ettei sitä ole vielä syntynyt.

Lue myös: Marttalan Ilkka on sisustanut Keminmaan Auton Verstaskahvilan mm. 60-luvun Ford Anglialla ja Volvo Amazonilla Kemissä

Rasvamontun aiemmat jaksot ja vierailukohteen ilmoittaminen: Rasvamonttu

Uusimmat
Suosituimmat