Uusimmat
Suosituimmat

Juha-Matti Rantapään kulta löytyy parkkiruudusta ja rinnalta autohommista - 50-luvun farmari Buickista puolestaan on syntymässä ainutlaatuinen viritelmä Suomessa

19.08.2021 14:40 - Ari Kettukangas

Tällä kertaa Rasvamontussa kimaltelee kulta Oulun Ruskossa. Hyvää kontrastia tyylille antaa myös ajanpatina, nimittäin nämä teemat yhdistyvät Rantapään Juha-Matin ja Muurin Susannan autokannassa. Styylaavaa parivaljakkoa yhdistää autojen entisöinti ja bensa suonissa. Juha-Matti on harrastanut autoja jo 80-luvulta lähtien ja Susanna 2000-luvun alusta saakka. Isännälle tuli amerikanautot mukaan kuvioihin vuonna 1991 ja hän osti tuolloin ensimmäisen Buickin. Omassa hallissa riittää tilaa harrasteautoille ja erilaisille projekteille ja lisää temmellyskenttää antaa oma kotitalli Talvikankaalla. Parin kaikki vapaa-aika kuuluukin menevän autojen kanssa värkätessä. Ruskon teollisuusalue on hallien luvattu maa ja sinne mahtuu useita muitakin autoharrastajia. Kurkataanpa mitä kaikkea löytyy Rantapää-Muuri osastolta!

(kuva: Ari Kettukangas)

Rantapään Juha-Matti. Innokas autoharrastaja, konerassaaja ja kuulemma vähän puuseppäkin. Päristelijöiden aktiivisuudesta kertoo vähän aiemmin sateesta halliin ajettu Riviera ja jutun teon aikaan tulossa ollut osallistuminen Ride In Oulu Motor Meet tapahtumaan Äimärautiolla. Susanna on entisöintityössäkin Juha-Matin mukana täysiverisenä ammattilaisena. Parille autot eivät ole koristeita vaan he tykkäävät käyttää niitä. Puheessa toistuu useasti Chevyt ja Buickit, mutta kyseiset merkit ovat kuitenkin tallissa sattuman tuloksia. Valikoimassa on jossain vaiheessa ehtinyt olla myös Chrysleriä, Pontiacia ja Hudsonia. Tähtäimessä ei silti ole kokoelmakaan, joten omaa näyttelyäkään ei ole vielä tiedossa :)

(kuva: Ari Kettukangas)

"Kultakala" Buick Riviera vuosimallia 1963.

(kuva: Ari Kettukangas)

Upea luomus on rakennettu Etelä-Suomessa ja se tuli Juha-Matille autokauppojen yhteydessä viime talvena. Mestari on itse tehnyt peliin vain pikku huoltoja ja fiksauksia. Alla on ilmajouset, joten kaara säätyy matalaankin ajokorkeuteen.

(kuva: Ari Kettukangas)

Maalissa on candya, kimalletta, panelimaalausta, pitsiä, scalloppia ja paljon lakkaa. Pinnat näyttävät parhaimmalle laskevassa auringossa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Rivieralla ajo on kuulemma yhtä juhlaa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tyyliä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kattoa myöten.

(kuva: Ari Kettukangas)

Rivieran tekniikkana on Buickin Nailhead 401, elikkä auto pysyy hyvin liikennevirrassa mukana n. 7 litran V8 moottorilla. Aikanaan sen tehdaslukemaan on merkattu 325 hevosvoimaa, mutta osa hepoista viettää jo ansaittuja eläkepäiviä Rivierella :) 

(kuva: Ari Kettukangas)

Muotoilua.

(kuva: Ari Kettukangas)

Alkuperäiset takavalot on muutettu, eli niiden paikat on laitettu umpeen oheisesta pellistä ja sen jälkeen asennettu siiven tynkään vuoden 1954 Mercuryn takavalot.

(kuva: Ari Kettukangas)

Yksityiskohtia.

(kuva: Ari Kettukangas)

Paikallinen fixari ajoi pinnat juuri edellisellä viikolla myllytyskoneella viimeisen päälle kiiltäväksi.

(kuva: Jukka Tyykiluoto)

Riviera on löytänyt loistavan taustan tässä Oulu Cruisingin miittingissä otetussa kuvassa Nallikarissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sitten eteenpäin! Ford A Roadster vuosimallia 1928.  Biiliä on päivitetty hieman modernimmalla tekniikalla ja siihen laitettu V8 moottori alkuperäisen nelisylinterisen tilalle.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tämän ikäiset Fordit on helppoja entisöitäviä ja niihin löytyy todella hyvin uustuotanto osia. Merkki on maailmalla paljon harrastettu auto ja rakentelussakin on monenlaisia tyylisuuntia.

(kuva: Ari Kettukangas)

Chevrolet Yeoman vuosimallia 1958.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kyseessä on Susannan 2 ovinen farkku, jolla on melko pitkä historia. 1980-90-lukujen vaiheilla se on ollut vanha muunneltu "suomi customi", joka on ollut usealla omistajalla ja sitä on jokainen rakennellut omalla tavallaan. Jossakin vaiheessa 2 ikkunaa takana ja takaluukkukin ovat olleet ummessa. Auto on matala ja sattumalta siinäkin on ilmajouset. Viiskasin muotoilu, "silmäluomet" ja takana olevat nätit siivet miellyttävät omistajaa. Auto on ajokunnossa.

(kuva: Ari Kettukangas)

DeSoto Firedome vuosimallia 1957.

(kuva: Ari Kettukangas)

Susanna osti projektin alkuvuodesta ja siihen pitää tehdä kaikki runsaasta hitsauksesta alkaen. Pellin alla on 361 Hemi ja työ vaatii runsaasti osien hankkimista. Toisena vaihtoehtona on rakentaa itse kaikki alusta asti. DeSoto ja varsinkin viisseiska on automaailman hienoimpia koremalleja. Rakentelu on jo startannut lokasuojien ja konepellin hitsauksella, mutta työ tulee kestämään kaikkinensa monta vuotta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Vuonna 1957 kaikissa osavaltioissa ei saanut vielä laittaa tuplavaloja auton keulaan, mutta  seuraavana vuonna kaikki merkit siirtyivät jo kaksoisvaloihin.

(kuva: Ari Kettukangas)

Myös istuintoppaukset syntyvät omakätisesti.

(kuva: Ari Kettukangas)

"Kanarialintu" Buick Super vuosimallia 1951.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kanarialinnun keltainen ja 4 ovinen perhemalli ollut jo uutenakin Oulussa. Juha-Matti osti auton vuonna 1991 ja sen entisöinti tuli valmiiksi 10 vuotta sitten. Kaikki on alkuperäistä ja se onkin kokoelman ainut museorekisterissä oleva menopeli. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Super ei kuitenkaan ole ripein maantiellä, vaan siinä on kaikki 50-luvun auton heikkoudet ja vahvuudet. Autossa on suora 8 sylinterinen 4,2 litran moottori ja 263 kuutiotuumaa. Muiden menopelien koneet ovat V moottoreita ja tässä on puolestaan rivimoottori. Ajaessa "rättirenkaat" ovat herkät urille ja tämä Buick ottaakin itsekseen yllättäviä sivusiirtymiä. Muutoin se on ihan hyvä ajettava ja ollut pääasiassa mukana mobilistien vappuajoissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Uudelleen rakennetussa sisustassa on mustaa ja valkoista nahkaa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Chevrolet Pickup vuosimallia 1952.

(kuva: Ari Kettukangas)

Susannan mukaan tämä auto kulkee eteenpäin ja suoraan kuin juna. Autolla on tosi hyvä ajaa ja siitäkin löytyy ilmajouset. Lava on rakennettu normaali puusta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Pakoputken päät on asennettu aikanaan ilmeisesti harrikasta ja ne tuottavat melko räyhäkkään saundin!

(kuva: Ari Kettukangas)

Kurkataanpa mitä tämä peli on syönyt.

(kuva: Ari Kettukangas)

Chevyn perus pikkulohko, eli 5,7 litran V8 ja 350 kuutiotuumaa. Pellin alla hyrskyttää n. 150 hevosvoimaa ja ärhäkällä Pickupilla pysyy hyvin liikenteen vauhdissa. Mausteena nelivaihteinen TH700 laatikko perässä ja etuakselistoon vaihdettu Mustang 2 tyyppinen ratkaisu. Huomatkaa hieno kuviointi sisäpelleissä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Susanna hankki auton 7 vuotta sitten tämän kuntoisena ja on tehnyt siihen vain pieniä huoltoja. Lippa laitettiin joku vuosi sitten.

(kuva: Ari Kettukangas)

"Kun juna kulkee taas...kulkee...on kyyti hieno ilmajousineen..."

(kuva: Ari Kettukangas)

Pellissä on flakea ja helmiäisväriä ja tämäkin yksilö kimaltelee auringossa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Cadillac avoversio vuosimallia 1948. Projektista on tähän mennessä puhallettu vanhat maalit ja ruosteet pois ja tehty hitsaustyöt . Paljon on vielä hommaa jäljellä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Farmari Puick vuosimallia 1949.  Kyseessä "woodie" malli ja ainoat osat mitkä korista puuttuu on puuta. On se etevä tuo Juha-Matti, kun pystyy seppänä hitsaamaan myös itse veistämäänsä puuta :) Tosin se kyllä taisi puhua jostain liimaamisesta. Eli metalli- ja puuhommatkin onnistuu omakätisesti!

(kuva: Ari Kettukangas)

Cobra Replican vihreä keulapala päätyy talliin seinäkoristeeksi. Alla rustiikkinen Chevrolet Sedan Delivery vuosimallia 1937.

(kuva: Ari Kettukangas)

Chevy on kärsinyt Pohjois-Suomen maastossa kovasta raesateesta :) Tähän on jo runko tehtynä kotitallissa ja joskus sekin päätyy taas tienpäälle.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sitten Talvikankaan kotitalliin. Buick Coupe vuosimallia 1937.

(kuva: Ari Kettukangas)

Katto on laskettu ja ovet muutettu kaapparioviksi.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tässäkin mallissa on Ilma-alusta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sisustus taitaa tulla vasta viimeisenä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Moottorina Buickin V8 322 Nailhead.

(kuva: Ari Kettukangas)

Hitsaustyöt meneillään.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sitten! Farmari Buick LeSabre Station Wagon vuosimallia 1959.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kyseessä on ainutlaatuinen viritys Suomessa, jossa tulee yhdistymään moderni ja retro. Juha-Matille syntyi idea tästä rakentelusta, vierailtuaan viime vuoden alussa The Grand National Roadster Showssa Kaliforniassa. Siellä farmareiden rakentaminen on suosiossa ja oman projektin tyylisuunta ja lopullinen tarkkaan hahmoteltu kokonaisuuskin syntyi mielessä melko pikaisesti.

(kuva: Ari Kettukangas)

Projekti on herättänyt heti kiinnostusta ja esimerkiksi Amerikan Rauta -lehti on tehnyt siitä jatkuvia juttuja. Mutta mistä on pääpiirteittäin kyse, noin 6 metriä pitkässä autossa on Chevyn LS-tekniikka. Alusta on rakennettu kokonaan uusiksi, pelistä löytyy ilma-alusta, levyjarrut edessä ja takana sekä moderni moottori ja vaihdelaatikko. Kun kaikki hevoset ovat omalla laitumella, pelin pitäisi lopulta hirnahtaa n. 400 hevosvoimaa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Auto on siis neliovinen farkku ja se tuli käsittelyyn kokonaisena, mutta kävi ihan osina. Alustan muutostyössä on ollut mukana myös kempeleläinen autopaja Planet Garage.

(kuva: Ari Kettukangas)

Osia maahan on tuonut Old Motors Shop Oulu. Tälläkin vehkeellä tullaan pysymään mukana liikenteen vauhdissa ja muutostyöt tietysti toteutuu kaikissa sallituissa rajoissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tästähän taitaakin tulla lepakkoauto!! :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Mistähän päästä sitä tänään alottaisi...

(kuva: Ari Kettukangas)

Loppuyhteenveto: uutta ja vanhaa yhditelevässä Buick-projektissa auton pintaan jää kulunut patina. Tämäkin puolestaan antaa lisähuomiota pellin alta kuuluvalle yllättävän suurelle murinalle. Isännällä ja emännällä tulee siis riittämään monenlaista puuhaa autojen parissa. Juttutuokion päätteeksi Pookista alkoikin yllättäen soimaan Juhamatin kappale Yhteinen talli yhteinen työmaa... :)

Lue myös: Vuotin Jussin olemattoman epämääräinen puunkorjausyhtiö Hopiavuori Skoog pojkar hämmentää metsää ja markkinoita harvinaisilla koneilla Pyhäjoella

Rasvamontun aiemmat jaksot ja vierailukohteen ilmoittaminen: Rasvamonttu

Uusimmat
Suosituimmat