Uusimmat
Suosituimmat

Karppisen Pentti rokotettiin ranskalaisiin autoihin 60-luvun tippa-rellulla Raahessa

11.02.2021 14:40 - Ari Kettukangas

Rasvamonttu kohtaa tällä kertaa todellisen citikkamiehen Raahessa. Karppisen Pentin Suzu-Autolta tuntee kaikki ja Pentti myös melkein kaikki seutukuntalaiset. Mestari on mm. toiminut pitkään autokauppiaana ja takavuosina myös hajottamoyrittäjänä. Nykyisin kaupanteossa on mukana myös jälkipolvi ja aika kuluu erilaisia koneita harrastaessa. Vuosikymmenten aikana härviläkokoelmaan onkin karttunut kaikenlaisia pörisijöitä maan ja taivaan väliltä. Elikkä Karppis Pena - maalla, merellä ja ilmassa!

(kuva: Ari Kettukangas)

Karppisen Pentti. Lupsakka kauppamies, citikkamies, entinen hajottamoyrittäjä, koneharrastaja ja lentäjä.  Vuonna 1988 myös "myyntitykin laukauksilla" palkittu Citroenin vuoden piirimyyjä :) 

(kuva: Pentti Karppinen)

Pentti Karppinen vuosimallia 1943 tunnetaan pitkänlinjan kauppiaana Raahessa. Penan työkuviot olivat aikanaan Oulussa ja 59 vuotta sitten järjestynyt ja vuoden kestänyt kaivinkoneenkäyttäjän kurssi Raahessa oli ratkaiseva seikka pysyvään jäämiseen paikkakunnalle. Alueen hajottamo toiminta alkoi hänellä vuonna -69 ja autokauppa -84. Edellisen omistajan Suzukien rinnalle tuli sen jälkeen mukaan myös Citroenit. 

(kuva: Pentti Karppinen)

Citroën on ranskalainen ajoneuvovalmistaja ja automerkki. Vuonna 1919 perustettu autotehdas kasvoi myöhemmin Euroopan suurimmaksi ja maailman neljänneksi suurimmaksi henkilöautojen valmistajaksi. Ensimmäiset Citroën-autot tuotiin Suomeen 1920-luvun alussa ja ensimmäisenä maahantuojana toimi Oy Auto-Traktor Ab, joka edusti myös yhdysvaltalaista Dodgea. Kuvassa Suzu-Auton ensimmäinen mainoskyltti. 

(kuva: Pentti Karppinen)

Pentti on rokotettu ranskalaisiin autoihin vuoden 1966 "tippa-rellulla". Kuvan auto on  tuoreempi yksilö. Pirssillä sai erittäin pehmeät kyydit ja sen lempinimi tulee pienestä polttoaineen kulutuksesta. Pena testasi aikanaan asian ja ajoi täydellä tankilla Raahesta Rantsilaan. Matkaa kertyi sivuteitä suuntaansa 85 kilometriä ja perillä tankkiin ei mahtunut lisäystä edes täyttä viittä litraa. Ennen armeijaa hänellä oli käytössä Jawa ZZ ja myöhemmin rellun jälkeen miehen hurmasi kyydillään kirkkoautoksikin harkitsemansa arvokkaapi 16:nen Renaultti.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sitten kokoelman pariin! Tässä Citroen B 11 Sport vuosimallia 1954.

(kuva: Ari Kettukangas)

Auto entisöity Oulaisissa ja museokatsastettu vuonna -90. Tämä hoppa oli yleinen auto 50-luvulla ja se toi varsinaisesti Citroenin Suomeen.

(kuva: Ari Kettukangas)

Vuosina 1934-57 tuotannossa olleita malleja olivat 7, 11, 15 ja 15-Six.

(kuva: Ari Kettukangas)

Autossa on maailman ensimmäinen itsekantava korirakenne ilman alla olevia runkopalkkeja.

(kuva: Ari Kettukangas)

Malliin tuli ensimmäisenä taakse hydrauliikka jo 30-luvulla ja se tehosti kyydin mukavuutta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Auto suoraan Bond-leffasta? Citroen DS 21 C-Matic vuosimallia 1966.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tämä tulokas mullisti teknologisilla uutuuksillaan ja futuristisella muotoilullaan aikanaan koko autoilumaailman Pariisin autonäyttelyssä vuonna -55. Autosta löytyi mm. kaasunestejousitus ja ensimmäisenä sarjatuotannossa levyjarrut.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tästä autosta on myös olemassa pojankin tallista löytyvä erittäin harvinainen muunneltu SM Citroen Amerikan vientimalli. DS tuli Suomeen vuonna -55 ja myynti jatkui 70-luvun puoliväliin saakka. DS:llä ajanut Pauli Toivonen voitti Monte Carlon rallin toisena suomalaisena vuonna -66.  Merkille tuli maailmalla tämän jälkeen seuraajaksi CX.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tämä yksilö on rekisteröity viidelle hengelle vuonna -66 ja Tapio poika entisöi sen vuonna -85.

(kuva: Ari Kettukangas)

Citroen CX 2.5 GTi vuosimallia 1986. Kyseessä valmistusaikansa lippulaiva, joka astui isoihin saappasiin DS:n seuraajana.

(kuva: Ari Kettukangas)

Auto oli tuotannossa vuosina -1974-91 ja se kuuluikin lopulta huippumallistoon. Tämä malli puolestaan sai seuraajakseen XM:n.

(kuva: Ari Kettukangas)

"Hatun" saanut Citroen BX 16 S VAN vuosimallia 1990. Kyseessä 1,6 bensa ja tällä mallilla aloitettiin todellinen Citroenin myynti Raahessakin vuonna -84. Mallia löytyi punaisena ja valkoisena ja sitä myytiin vuoteen -93 saakka. Autoa sai 1,4-2 litrasilla moottoreilla. Vania näkee enää Citroen-päivillä ja harvoin liikenteessä.

(kuva: Ari Kettukangas)

"Verokoppa". Veroton pakettiauto vaati tuolloin 3 kuution tilavuuden ja siksi BX sai katolleen lootan keinutuolin kuljetukseen. Tämän jälkeen hinta tippuikin puoleen :) 

(kuva: Ari Kettukangas)

Maahan auto tuli 5 hengen pirssinä ja pakettiautona se rekisteröitiin kahdelle hengelle. Tällä yksilöllä on ajettu vain 15 000 kilometriä. Seuraajaksi malli sai lopulta Xantian. BX:n ilmestymisestä tulee kohta täyteen 30 vuotta ja se päätyy museokatsastettavaksi. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Näkyi se lisätila Vanin sisälläkin. Voisiko sanoa sen tuoneen lisää tilaa myös omille ajatuksille :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Rättisitikka 2CV4 vuosimallia 1971. Citroën 2CV, deux chevaux, "kaksi hevosta" on Citroënin 1930-luvulla suunnittelema taloudellinen kansanauto, jota valmistettiin vuosina 1948–1990. 2CV:stä kehittyi autotehtaan merkittävin malli toisen maailmansodan jälkeen. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Alkuperäinen tavoite oli tehdä auto, jolla maanviljelijä veisi kuormansa torille kynnöspeltojenkin yli yhdenkään kananmunan rikkoutumatta. Tavoitteeksi asetettiin myös enintään 3 litraa sataselle vievä polttoaineenkulutus.

(kuva: Ari Kettukangas)

Virallisten tietojen mukaan auton kattoa vielä korotettiin, jotta sillä voitiin ajaa silinterihattu päässä :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Rättärin viimeinen malli myytiin Raahessa vuonna -81 ja sekin päätyi kylältä Pentin talliin.

(kuva: Pentti Karppinen)

T-Ford vuosimallia 1925. Pentin pappa osti sen aikanaan Temmekseltä, jossa se oli toiminut linja-autona. Onpa sillä kuulemma kuljetettu samoihin aikoihin maakunnan mullejakin teurastamolle. Takarattaalla taas on pyöritetty jossain vaiheessa puimakonetta. Eno otti autosta jossain vaiheessa entisöintiprojektin, mutta kun hänestä aika jätti, vossikka jäi lopulta keskentekoiseksi. Alunperin autossa oli mukana myös puukoppi ja aika näyttää saako korjaustyö itselleen jatkajan.

(kuva: Ari Kettukangas)

Allis Chalmers oletettavasti vuosimallia 1950.

(kuva: Ari Kettukangas)

Pentti osti sen vuodenvaihteessa Kokkolasta ja kyseessä on harvinaisempi lyhyt malli.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kone ei ole rekisterissä ja mukana ei tullut papereita.

(kuva: Ari Kettukangas)

Traktorin tiedot toki saisi kaivamalla, mutta Pena ottaa mielellään vastaan lisätietoja koneesta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Allis traktoreita allekirjoittanut toimittaja on nähnyt ainakin Ylivieskassa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Michigan pyöräkuormaaja vuosimallia 1966. Kone on myös tuore ostos huutokaupasta ja se on ollut alunperin käytössä Vihannin Soralla.

(kuva: Ari Kettukangas)

Glykoli Scania Ruotsin armeijasta. Suomessa sitä ei saa työkonerekisteriin säiliöiden vuoksi. Ruotsissa se on puolestaan onnistunut ja sillä on ajettu 10 000 kilometriä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Solifer Capri. Täysin entisöity peli ja samalla mestarin nuoruuden haave.

(kuva: Mikko Maliniemi)

Pentti on harrastanut lentämistäkin vuodesta 1984 saakka. Toiminta on pyörinyt aikaa vievänä hommana enimmäkseen nuoremman velipojan lentoluvilla ja asiantuntemuksella. Useista koneista tämä alkuperältään Rallye Club 110 tuli kokoelmaan lentokelpoisena Etelä-Suomesta. Se piti kunnostaa alkuperäiseksi, mutta veljekset päättivät muuttaa sen käyttökustannuksiltaan kevyemmäksi experimental-koneeksi.

(kuva: Pentti Karppinen)

Kone käytiin läpi täydellisesti ja kuvassa tehdään rungon vahvistuksia ja korihommia. Lisäksi vanha maali poistettiin, moottori vaihdettiin, nokkapyörä vaihdettiin kannuspyöräksi, päätelineet siirrettiin eteen ja sisustus verhoiltiin uusiksi.

(kuva: Pentti Karppinen)

Ja vola! Lopputulos näkyy tässä ja ilmojenhaltija sai muutoksen myötä nimekseen Pyry. Koneella voitettiin jopa experimental-luokan 2. palkinto Kuhmon lentopäivillä vuonna 2012. Tässä kuvassa ollaan meren jäällä Raahen Varvissa. Olisikohan Pentin varastosta muuten löytynyt mitään varsinaisia vesilläliikkujia?

(kuva: Auno Aunola)

Ilmojen halki käy Karppisen tie, ylitse maan ja veen. Hopeahohtoiset siivet kun vie, lukee vanassa "Citroeeeeeeeen!"

(kuva: Pentti Karppinen)

Mustavalkoisessa kuvassa Luscompe vuosimallia 1947 ja sen omistaja kolmikkoon kuulunut Alve Kuotesaho. Kyseessä on amerikkalainen koulukone, jossa oli magnetto eikä lainkaan muita sähkölaitteita. Kone heitettiin potkurista käyntiin. Lopulta se myytiin Helsinkiin ja nyt se olisi arvokas kapine.

(kuva: Ari Kettukangas)

Suzu-Auton oma merkkilehti vuodelta 1989.

(kuva: Pentti Karppinen)

Vuoden piirimyyjä 1988 sai alalle 35 vuoden tuplaelinkautistuomion Kuopiossa :)

(kuva: Suzu-Auto)

Talon henkilökuntaa vuonna 1989.

(kuva: Suzu-Auto)

Citroen BX:t olivat aikanaan autokoulukäytössä Teuvo Koskelalla ja Antti Markuksella Pattijoen liikennekoululla.

(kuva: Pentti Karppinen)

Borgward Isabella vuosimalliltaan väliltä 1959-61. Saksalainen menopeli oli ensimmäisiä autoja joilla lähdettiin Pentin johdolla kaupantekoon Raahessa. Kyseessä oli hyvä ajettava ja sen ajan kehittynyt malli.

(kuva: Pentti Karppinen)

Suzuki Samurai oli myös ensimmäisiä myyntiautoja. Tämä kaiuttimilla varustettu yksilö oli toiminut aiemmin mainosautona. Tuohan olisi hyvä peli nyt vaalien lähestyessä! :)

(kuva: Pentti Karppinen)

Citroen DS/ID vuosimallia 1971. Autoa myytiin 90-luvun vaihteessa ja sitä tuli maahan vuosina 1955-73.

(kuva: Pentti Karppinen)

Nämäkin autot ovat menneet maailmalle myynnin kautta. Hinnat ovat varmasti kohonneet näissäkin ajanpatinoimissa menopeleissä.

(kuva: Pentti Karppinen)

Huollossa on joskus ollut jopa Rolls-Royce.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sitten muistoista takaisin nykyhetkeen. Pentti on ylpeä jälkipolviensa autoharrastuksesta. Poika Tapio ja hänen 13-vuotias Pojanpoika Kalle Karppinen mittelöivät jo samoista kellonajoista rallien ja sprinttien harjoituskisoissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Menopelinä on tämä Citroenin vakio 1600 perehtymisauto. Pellin alla perus 125 hevosvoimaa ja vauhti nousee tällä kuitenkin n. 170 kilometriin tunnissa. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Eikö tuohon mahtuisi vielä P Karppinenkin? :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Viralliset kuppi-istuimet tulee kiinni pulttaamalla.

(kuva: Ari Kettukangas)

Automaailma on muuttunut paljon Citroeninkin osalta Pentin 37 vuoden kauppiasuran aikana. Taustalla vuoden 2021 uusin malli C4. Näitä löytyy Raahesta tällä hetkellä vain 2 kappaletta.

(kuva: Ari Kettukangas)

LOPPUYHTEENVETO: miehellä on ollut monta roolia, mutta se on Karppisen Pentin mukaan pienyrittäjän kohtalo. Ja vain yhden kirjaimen päähän jäi sekin, että hänestä olisi tullut kuuluisa soutaja :) Mies on myös tyytyväinen, kun on aina saanut tehdä haluamaansa työtä ja siitä on vielä irronnut leipäkin. Molemmat pojat Arto (vas.) ja Tapio puolestaan takaavat menestyvän perheyrityksen toiminnan myös tulevaisuudessa.

Lue myös: Maurits Vanhatalon koneet yllättävät merkeillään ja tehoillaan - Porsche ja puutarhatraktori lähtevät samalle viivalle Raahessa

Rasvamontun aiemmat jaksot ja vierailukohteen ilmoittaminen: Rasvamonttu

Uusimmat
Suosituimmat