Uusimmat
Suosituimmat

Maurits Vanhatalon koneet yllättävät merkeillään ja tehoillaan - Porsche ja puutarhatraktori lähtevät samalle viivalle Raahessa

04.02.2021 14:40 - Ari Kettukangas

Rasvamonttu löytää tällä kertaa aarreaitan kasitien reunasta Mettalanmäeltä Raahessa. Vanhatalon Maurits touhuaa omassa hallissaan erilaisten koneiden ja viritelmien kanssa. Kokoelmassa kaikki ei välttämättä ole sitä miltä kuulostaa, nimittäin sitä todistaa esimerkiksi Porsche merkkinen traktori ja BMW moottoripyörä. Eikä tavalliselta näyttävä pihatraktorikaan ole ihan perinteinen, jos se kulkee kolmeasataa :) Ihmetelläänpä kohteita tarkemmin!

(kuva: Ari Kettukangas)

Vanhatalon Maurits. Tarinaa iskevä leppoisa konemies, joka kertoo koneiden rassaamisen olevan hänelle todellista hermolepoa. Mestari on aina viihtynyt erilaisten pärisijöiden seurassa ja kiitollisena hän hankki leipänsäkin ennen sairasteluaan 14 vuoden ajan Raahen Autopelti Oy:n palveluksessa. Samaa mielenkiintoista näpertelyä onneksi pääsee nykyisin harrastamaan eläkkeellä omassa kotihallissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Aluksi kokoelman mansikka vai olisiko se banaani - Porsche vuosimallia 1964.

(kuva: Ari Kettukangas)

Taitelijan vapaudella tehty huolellinen auton "entisöinti" vei Mauritsilta aikaa yhteensä 29 vuotta ja pirssi löytyi pari vuotta ennen projektin alkua Keminmaalta. Auto on kilpien välissä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Ilmajäähdytteinen peli tuli työnalle ilman moottoria, mittaristoa ja pohjaa. Nyt siitä löytyy kaikki herkut tuplaturbosta, ruiskuista ja suorasytytyksistä lähtien.

(kuva: Ari Kettukangas)

Nämä Porsche mallit on Mauritsin mukaan hyvin tehtyjä ja vuonna -64 valmistui ensimmäisiä versioita 901 korilla. Auto on miellyttävä ajaa ja pellin alta löytyy nykyosille sallittu 175 hevosvoimaa. Auton maalaukset on tehnyt raahelainen Johannes Kemppainen.

(kuva: Ari Kettukangas)

Keulasta löytyy mukavasti tavaratilaa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Keltainen päältä, sisältä musta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Porschen vaihdelaatikko.

(kuva: Ari Kettukangas)

Itsetehdyt vauhtipyörät, katukäyttöön soveltuva Hiltonin kilpakytkin ym. muita pikku muutoksia.

(kuva: Ari Kettukangas)

Porsche Diesel Super vuosimallia 1960.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kyseessä on saksalainen laatu masiina ja Storlöparen Aaro halusi myydessään kartuttaa sillä Mauritsin Porschevalikoimaa. Maurits itse on konetta vuoden nuorempi.

(kuva: Ari Kettukangas)

Porschen dieselmoottorilla toimivia traktoreita valmistettiin vuoteen 1963 asti.

(kuva: Ari Kettukangas)

Traktori tulee olemaan pihakäytössä ja lumityötkin tulivat sillä kätevästi valmiiksi ennen juttutuokiota.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tällä hetkellä sakemannille on suunnitelmissa maalaushommat.

(kuva: Ari Kettukangas)

Mataloitettu Plymouth vuosimallia 1937.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tämä projekti tuli varaosa-autona ilman kylkiä ja lattiaa Pattijoelta. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Maurits on laskenut auton kattoa 40 milliä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tässä samaisen mallin mainoskuvia. Katon mataloittaminen on omanmielen mukainen mitään jäljittelemätön ulkonäkö asia. Plymouth on amerikkalainen automerkki, jota valmistettiin vuosina 1928–2001. Se oli Yhdysvalloissa kolmen myydyimmän automerkin joukossa suurimman osan tuotantoajastaan. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Korin lommot on korjattu tinaamalla.

(kuva: Ari Kettukangas)

Katossa oli jopa 13 millin luodin reikä! Jos tämä on sotaratsu, eikö tuossa kohti ole istunut joku iso herranröpi...

(kuva: Ari Kettukangas)

Mistä hoppaan sitten löytyy osia? Lähdetäänpä etsimään!

(kuva: Ari Kettukangas)

Pihan kahdessa renussahan on rättikatto...

(kuva: Ari Kettukangas)

Tässä katsastetussa Renaultissa on asennettuna turbo ja maksimi tehoa 90 hevosvoimaa. Tämmöisen kattohan istuisi yhden sukan kanssa juuri sopivasti Plymouthiin!

(kuva: Ari Kettukangas)

Chevrolet Caprice vuosimallia 1989. Tämä letukka on luovuttaja-auto ja siitä kuulemma otetaan mm. "voimalinja" Plymouthiin. Auto käynnistyi heti pakkasesta huolimatta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Mestarille on tullut tuunailu tutuksi muissakin projekteissa. Mikäs sieltä pressun alta nyt paljastuu?

(kuva: Ari Kettukangas)

Kilpa-Renault R5 turbo2 vuosimallia 1984.

(kuva: Ari Kettukangas)

Maurits aikoo myydä auton. Vuonna 2011 se oli ostaessa suurinpiirtein tämän näköinen, mutta sen jälkeen kaikki mennyt uusiksi. Voimana oli alunperin 1400 kone ja nyt siitä löytyy kestävä Audin 1.8 turbo ja vaihteisto. Kyseessä on keskimoottoriauto, jota mallia valmistettiin vuosina 1983-86.

(kuva: Ari Kettukangas)

Konekkin on siis kasautunut osista. Nyt pellin alla muhii 400 hevosvoimaa ja 550 newtonia.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tässäkin kärryssä kone on takana. Auto on ollut ajamatta pari vuotta ja käynnistyessään se haisi jostain syystä "viinalle".  Kyseessähän on siis tenu...eikun renu :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Onko leveys radalla ainut valttikortti? :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Autolla ajetaan roadsporttia. A on lajin tehokkain luokka ja siinä täytyy mm. teho/painosuhteen pysytellä määrätyissä rajoissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Bemari moottoripyörä vuosimallia 1957.

(kuva: Ari Kettukangas)

600 kuutioiseen pyörään löytyy myös sivuvaunu ja kokonaisuus odottaa entisöimistä. Mauritsin mukaan kyseessä on paras moottoripyörä hänen paristakymmenestä käytössä olleesta pelistä. Valkoisen värin vuoksi sitä on luultu myös poliisin omaisuudeksi.

(kuva: Ari Kettukangas)

Pyörään on jo vaihdettu pakoputket.

(kuva: Ari Kettukangas)

"Kylähullun tekele". Puutarhatraktori, jossa oon 550 hondan nelitahti nelisylinterinen moottori, kadetin vaihteisto ja kavennettu perä sekä Fiat 600:sen ohjauslaitteet. Moottorissa on 6 vaihdetta ja se ottaa 11 000 kierrosta. Viritelmässä löytyy 55 hevosvoimaa. Tätä ei ole uskallettu tosissaan testata, nimittäin se voisi kulkea jopa 300 kilometriä tunnissa! Vehje kuulemma käy kuin kipakka moottoripyörä ja se on ollut esittelyssä useissa Tractor Pulling -tapahtumissa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Museoautoksi rekisteröity turbo-Saab vuosimallia 1988.

(kuva: Ari Kettukangas)

175 hevosvoiman hirmu on ollut esittelyautona Helsingissä ja Maurits osti sen Turusta. 

(kuva: Ari Kettukangas)

Maurits saattoi nähdä juuri tämän saman yksilön aikanaan Saabin tehtaan valmistuslinjalla ja mielenkiinto heräsi välittömästi. 10 vuotta tapahtuneen jälkeen auto päätyi omaan talliin.

(kuva: Ari Kettukangas)

Sähkörättikatolla varustettuna.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kolminkertaisen katon ansiosta tämä Saabbi on 3 astetta lämpimämpi talviautona kuin tavallinen malli.

(kuva: Ari Kettukangas)

Trialpyörä. Se on sylinteriä vaille ja sillä kuulemma ajettu Suomen mestaruuskin.

(kuva: Ari Kettukangas)

Enduropyörä. Tällä on ajettu paljon Päijännettä ympäri ja valkokilpisenä kilpurina se on laillinen myös normaali maantiekäytössä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Loppuyhteenveto: siinä sitä riittää Mauritsilla projekteja. Haavekoneista mestari mainitsee hänellä aiemmin olleen 23 ikkunaisen ja virheettömän zonder "junankeulavolkkarin", josta luopuminen harmittaa vieläkin. Tuolloin sen arvo oli myynti hetkellä 1500 markkaa ja nyt siitä saisi pulittaa ajan kaupitsemana ja papereilla 30 000 euroa. No kristallipalloa ei ollut ja ihmisellä pitää olla tavoitteita! Toimittajaa jäikin lopuksi askarruttamaan yksi kysymys, menisikö sillä puutarhatraktorilla pihanurmikon leikkaaminen alle 5 sekunnin? :)

Lue myös: Rankisen Aimon jämerät Fordit antavat tahtia kuusiriviselle harmonikalle Paavolassa

Rasvamontun aiemmat jaksot ja vierailukohteen ilmoittaminen: Rasvamonttu

Uusimmat
Suosituimmat