Kuva: Pixabay

Karhunmetsästyskauden saalis oli 135 karhua

07.11.2022 11:09 - Minna Kuosmanen

Lokakuun lopussa päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi koko maassa yhteensä 135 karhua. Yhdeksästä poikkeuslupapäätöksestä valitettiin ja hallinto-oikeudet asettivat luvat täytäntöönpanokieltoon. Saalismäärä jäi noin kolmasosaan edellisvuoden saaliista. Maa- ja metsätalousministeriön asettama enimmäiskiintiö metsästyskaudelle oli 346 eläintä

Karhua metsästetään poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen alueella kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Luvat kohdennettiin vahvimman karhukannan alueille, jotka sijaitsevat pääsääntöisesti itäisessä Suomessa. Suomen riistakeskus myönsi kannanhoidollisen luvan 197 karhun kaatamiseen. Lupia oli eniten Pohjois-Karjalassa, mutta karhujahtiin ei päästy hallinto-oikeuden asetettua päätökset täytäntöönpano kieltoon. Poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen alueelta kaadettiin yhteensä 74 karhua.

Poronhoitoalueella karhua metsästettiin 70 karhun alueellisen kiintiön nojalla. Kiintiöstä oli varattu 60 yksilöä poronhoitoalueen itäiseen osaan ja 10 yksilöä läntiseen osaan. Poronhoitoalueella kaadettiin yhteensä 61 karhua, joista 52 itäisellä ja 9 läntisellä kiintiöalueella.

Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Suomen karhukannan kasvu on taittunut. Metsissämme liikkui arvion mukaan ennen metsästyskautta 1780–1940 yli vuoden ikäistä karhua ja noin 460 pentua. Karhukanta on suotuisan suojelun tasolla.

Kilpailut

Uusimmat