Viestiin ei pidä vastata eikä linkkejä tai liitteitä avata. Jos on jo antanut henkilö- tai pankkitietojaan viestiin vastaamalla tai painanut linkkiä ja syöttänyt tietojaan sivustolle, tulee ensin olla välittömästi yhteydessä omaan pankkiin ja tehdä sen jälkeen rikosilmoitus poliisille joko sähköisesti osoitteessa asiointi.poliisi.fi tai millä tahansa poliisiasemalla.
Oulun kaupunki tarjoaa kuntalaisille maksuttoman liukastumisvaroituksen, jonka voi tilata omaan puhelimeen.
Oulun poliisilaitoksen, liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Verohallinnon perjantaina järjestämässä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita.
Useiden vuokrataloyhtiöiden asukkaat ovat saaneet viime päivinä tekstiviestejä, joissa kerrotaan asukkaan vuokran olevan maksamatta.
Torstaina ja perjantaina Rovaniemellä toteutetuissa valvontaiskuissa tarkastettiin yhteensä 99 taksia, joista yhteensä 23:ssa oli huomautettavaa. Eniten puutteita havaittiin takseissa, joissa luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot tai kuljettajan nimi ei ollut asiakkaan nähtävillä.
Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin voitti Kalajoki, toiseksi tuli Kruunupyy ja kolmanneksi Veteli.
Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Koivistoa haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun kaupunki lähettää tänään 40-69-vuotiaille oululaisille tekstiviestin koronarokotuksista.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston asiakkailleen jakamaa tietoa on yhdistetty vääristellysti rokotevastaiseen kampanjaan eri puolilla Suomea viimeisen kahden viikon aikana.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt joukkoliikenteen koronatukea kaupunkiseuduille.
Tekstiviestitoive tuli Radio Pookin uuteen tekstariautomaattiin toissa yönä. Ohjelmapäällikkö Mika Kuki on jo ollut keskiviikon aikana yhteydessä avaruutta tutkivaan suomalaiseen tutkimuslaitokseen ESA:aan (European Space Agency). Viesti on erittäin erikoinen ja harvinainen, koska tällä hetkellä kuussa ei ole vierailevia tutkijoita.
Koronatietoa on koottu koronasivulle www.ouka.fi/korona maaliskuusta 2020 alkaen ja kaikkia ouka.fi-sivuston korona-aiheisia sivuja on katsottu 2,5 miljoonaa kertaa.
Oulun kaupungin Mun Oulu -verkkomedia täyttää sunnuntaina vuoden.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt valtionavustukset kuntakohtaisiin kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmiin.
Keski-Pohjanmaan liiton ja Sievin maakuntaviestin järjestelytoimikunnan edustajat ovat tänään pitämässään kokouksessa yksimielisesti päättäneet, että vuoden 2021 maakuntaviesti siirretään vuodelle 2022.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt liikkumisen ohjauksen tukea 26:lle hankkeelle eri puolille Suomea.