Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta erityisasiantuntija Katja Forsströmiä haastattelee Jussi Häkkilä.
Jokilaaksojen pelastuslaitos on päättänyt vapauttaa yksityisen ilotulitteiden käyttämisen alueellaan venetsialaisten aikana ilman pelastusviranomaiselle tehtävää erillistä ilmoitusta.
Kokkolan kaupunginhallituksen maanantaisen päätöksen mukaisesti vuoden 2021 Venetsialaisten iltatapahtumat järjestetään uudessa tapahtumapuistossa. Tapahtuman konseptia kaupunki kehittää yhteistyössä Osuuskauppa KPO:n kanssa, joka viime keväänä lähestyi kaupunkia kertoen kiinnostuksestaan järjestää Venetsialaisten iltatapahtumat. Uudessa tapahtumapuistossa järjestettävät iltatapahtumat kunnioittavat Venetsialaisten perinnettä veden, tulen ja valon juhlana. Kokkolan kaupunki toimii tapahtuman yhteistyökumppanina. Osuuskauppa KPO pääsee hyödyntämään Venetsialaisissa pitkää kokemustaan tapahtumajärjestäjänä. Kokkolalaiset tuntevat parhaiten Mustakari Memories-tapahtuman yli 20 vuoden ajalta.
Tulevana viikonloppuna vietetään Kalajoen Venetsialaisia.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos on tehnyt aiempien vuosien tapaan päätöksen, jolla sallitaan yksityinen ilotulitus ensi viikon lauantaina ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta.
Uudistetun Mannerheiminpuiston avajaisia vietetään lauantaina. Mannerheiminpuiston kaikkine aktiviteettimahdollisuuksineen toivotaan saavuttavan kaikenikäisten käyttäjien suosion ja olevan tulevaisuudessa tärkeä osa Oulun keskustan vilkasta tapahtumatarjontaa.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos on tehnyt päätöksen, jolla sallitaan yksityinen ilotulitus ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta koko toimialueella niin sanottuna venetsialaisviikonloppuna viikon kuluttua.
Riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnasta Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos sallii yksityisen ilotulitteiden käyttämisen ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta venetsialaisviikonloppuna ensi viikon lauantaina klo 18-24 muutamin rajoituksin.