Rovaniemellä on anastettu tämän kuun aikana yli 30 polkupyörää.
Lappi
4 kuukautta sitten
Poliisi tutkii laajaa vitamiini- ja luontaistuoteanastusten sarjaa.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni viime viikolla Kokkolassa ja Pietarsaaressa tapahtuneisiin autoihin kohdistuneisiin varkauksiin liittyen.
Keski-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Poliisi sai lauantaina perämoottorivarkaan kiinni verekseltään Muonion keskustan tuntumassa sijainneen venevalkaman lähettyviltä.
Lappi
12 kuukautta sitten
Kolarista varastettu kuorma-auto löytyi eilisaamuna poltettuna Muoniosta.
Lappi
noin vuosi sitten
Meri-Lapissa anastettiin kaksi henkilöautoa ja ajeltiin päihtyneenä henkilöautolla. Kemissä aiheutettiin teräaseella vamma käsivarteen.
Lappi
noin vuosi sitten
Rovaniemellä on tehty katalysaattori- ja polttoainevarkauksia.
Rikos
noin vuosi sitten
Poliisin mukaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on varastettu polkupyöriä touko- ja kesäkuun aikana enemmän kuin tammi-huhtikuussa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun poliisilaitos on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koski viime elokuussa Oulussa Pride -lippujen anastamista ja polttamista.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Perävaunu ja sen kyydissä ollut vesijetti anastettiin varhain eilisaamuna rautakaupan aidatulta alueelta Raahessa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Poliisin mukaan tammi-huhtikuun aikana on Oulun poliisilaitoksen alueella varastettu yhteensä 354 polkupyörää.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun poliisilaitoksen huumausainerikollisuutta tutkivassa yksikössä on ollut marraskuusta 2021 saakka tutkittavana rikoskokonaisuus, jonka epäillään tapahtuneen Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Esitutkinta on nyt valmistunut, ja juttu on siirtynyt syyteharkintaan.
Rikos
noin vuosi sitten
Pietarsaaressa viime sunnuntaina suoritetuissa kotietsinnöissä saatiin samana päivänä varastettua omaisuutta takaisin.
Keski-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pohjanmaan poliisilaitos teki eilen kotietsintöjä Pietarsaaren alueella.
Keski-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun, Lapin ja Kuopion alueelta on poliisin tietoon tullut kuluneen tammikuun aikana useita asuntoihin ja vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneita varkauksia.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Taivalkoskella anastettiin viime keskiviikon ja torstain välisenä aikana kuorma-autoista polttoainetta teollisuusalueella.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten