Loukaantunut susi lopetettiin keskiviikkona Siikalatvalla poliisin päätöksellä.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Oulun 41. kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin lapsituomaristo palkitsi lauantaina Rane Tiukkasen ohjaaman Susikoira Roin parhaana lastenelokuvana.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Elokuvan toista tuottaja Marko Antilaa ja käsikirjoittaja Antti Kairakaria haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Kesän aikana kuvataan elokuvaa Susikoira Roista. Kuvaukset keskittyvät Raaheen. Vastaava tuottaja ja tuottaja Antti Kaarlela Whatevergroupista vieraili Pookin iltapäivässä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Päätös koskee Revonlahden susireviirillä elävää susiparia.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Suomen riistakeskus on tehnyt neljä myönteistä poikkeuslupapäätöstä, joilla voidaan metsästää 18 sutta kannanhoidollisessa metsästyksessä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Kalajoen seurakunnan kirkkoneuvosto on hyväksynyt Susinevan 106:n hehtaarin maastopaloalueen rauhoittamisen 20:ksi vuodeksi.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Henkilöauto törmäsi tänä aamuna suteen Kokkolassa Ullavantiellä Pajakosken risteyksen lähellä.
Keski-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun yliopiston johtamassa kansainvälisessä hankkeessa on kehitetty menetelmä, jolla voidaan tunnistaa aikaisempaa tarkemmin koiran ja suden risteymät.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Metsästysseurueen jäsen ampui lauantaina koiransa kimppuun hyökänneen suden Kuhmossa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Kärsämäellä viime torstaina lopetettua sutta oli ammuttu muutama päivää aiemmin. Poliisi tutkii rikoksena ja pyytää havaintoja.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Karkotuksesta päätettiin susien käyttäytymisen ja niiden aiheuttaman mahdollisen riskin vuoksi. Karkottamisella pyritään vaikuttamaan susien käyttäytymiseen ja saamaan ne karttamaan liikkumista asutulla alueella. Kanta-arvion mukaan alueella elää susilauma.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Ranuan eläinpuistoon keväällä saapuneelle susiparille on valittu nimet.
Lappi
yli 4 vuotta sitten
Tänään aamulla kello kuuden aikoihin tehtiin susihavainto Kilisaarella Pietarsaaressa.
Keski-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Siikalatvan Kestilässä jäi pantasusi auton alle maanantaina. Törmäyksen jälkeen hetken tiellä maattuaan susi oli poistunut metsään. Tapahtumapaikka oli Kestiläntiellä Kestilän taajaman ja Pihkalanrannan välillä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten