Saara Aalto: Koska et oo täällä enää
Suomen virallinen Euroviisukatsomo on lauantaina 12.5.2018 Kauppakeskus Valkean Kesäkadulla. Tapahtuman ohjelma on tarkentunut. Kesäkatu tyhjennetään ihmisistä kello 19, kun kauppakeskus menee kiinni.
Saara Aalto esiintyy ensi kesänä Oulussa Qstock-festivaalilla.
Yle on uudistanut Uuden Musiikin Kilpailu 2018 -kauden ohjelmiston ja euroviisuedustajan valinnan. Portugalissa toukokuussa Suomea Euroviisuissa edustaa kutsuartistina Saara Aalto.
Positiivareiden ja Suomen Nuorkauppakamareiden raati on valinnut oulunsalolaissyntyisen laulaja Saara Aallon vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi.
Laulaja Saara Aalto on valittu vuoden 2016 oululaiseksi. Oulu-lehden ja Radio Cityn järjestämässä äänestyksessä annettiin tänä vuonna yhteensä noin 700 ääntä.
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen jakoi tänään kahdeksan Suomi-palkintoa ansioituneille taiteilijoille. Palkinnon sai mm. laulaja Saara Aalto.
Oulu haluaa onnitella oman kaupungin kasvattia Saara Aaltoa ennennäkemättömästä menestyksestä Britannian X Factor -kilpailussa.
Britannian X Factor -laulukilpailun voittaja on selvinnyt. Sunnuntai-illan finaalilähetyksessä voittajaksi julistettiin 23-vuotias englantilainen Matt Terry.
Saara Aalto kamppailee ensi viikonloppuna Ison-Britannian X Factorin voitosta.
Saara Aalto kertoi brittien X Factorissa olevan tosi kivaa ja tosi rankkaa. Seuraava Saaran kappale kisassa on Lady Gagan Bad romance, johon saa jälleen rakennettua ison shown. Marja kyseli Pookin iltapäivässä Saaran kuulumisia.