Tyrnävän Temmeksen vuonna 1767 valmistuneen kirkon peruskorjaus on valmistunut ja kirkko otetaan jälleen käytöön ensi viikon torstaina messussa, jonka toimittaa Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Oulun kaupungintalon peruskorjaus maksoi 29,4 miljoonaa euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Juhlavuosi avataan ja Peruskoulut 50 vuotta Oulussa -juhlajulkaisu julkistetaan Oulun Päivien yhteydessä järjestettävässä Oulu kylässä -tapahtumassa Mannerheimin puistossa 6. syyskuuta.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Oulun Intiössä sijaitseva vuonna 1954 valmistunut kivikasarmirakennus on peruskorjattu Valteri-koulun Tervaväylän Merikartanon yksikön käyttöön.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Haukiputaan Länsituulen liikunta-alueen peruskorjaus on käynnistynyt.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Oulun Pateniemen alakoulun peruskorjaus ja uudisrakennusten rakentaminen alkaa ensi kuun alussa.
Pohjois-Pohjanmaa
9 kuukautta sitten
Rovaniemeläinen Ounasrinteen peruskoulu palkittiin eilen opetusalan turvallisuuspalkinnolla ansiokkaasta, monipuolisesta ja osallistavasta työstä turvallisuuden edistämiseksi oppilaitoksessa.
Lappi
9 kuukautta sitten
Fortumin Montan vesivoimalaitoksen sillan peruskorjaus on käynnistynyt.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Paineenalennusyksikkö toimii varapolttoainejärjestelmänä, jolla taataan liikennebiokaasun saatavuus häiriötilanteiden aikana.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Viitostiellä Kemijärvellä on käynnissä Kotajoen sillan peruskorjaustyöt.
Lappi
10 kuukautta sitten
Oulun Intiön kappelin korjaustyö alkaa ensi kuun alkupäivinä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Puolustuskiinteistöt on saanut valmiiksi Jääkäriprikaatin kasarmin numero 18 perusparannuksen Rovaniemen Someroharjulla.
Lappi
noin vuosi sitten
Metsähallitus peruskorjaa tai kunnostaa tänä vuonna yhteensä noin 630 kilometriä metsäteitä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun Vaaranpuiston eteläosan peruskorjaus on valmistunut.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun Tietomaan rakennuksen peruskorjaus sekä uuden museo- ja tiedekeskuksen rakennustyöt käynnistyvät.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Vuoden 2025 keväällä valmistuva työ sisältää tukimuurin, laiturirakenteen, kaiteiden ja valaistuksen uusimisen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten