Lakoissa on kaikkiaan yhteensä noin 7 000 Teollisuusliiton, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n, Palvelualojen ammattiliiton PAMin, Rakennusliiton, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n sekä Sähköliiton työntekijää.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Rakennusliitto osallistuu ensi viikolla järjestettävään lakkorintamaan keskeyttämällä työt keskiviikosta perjantaihin mm. Kokkolassa, Oulussa ja Rovaniemellä.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Rakennusteollisuus julisti eilen rakennusteollisuuteen kattavan työsulun yhdeksäs päivä ensi kuuta alkaen.
Keski-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Rakennusliitto antoi eilen uuden lakkovaroituksen parhaillaan käynnissä olevassa työehtosopimuskiistassa. Nyt lakkopäivät ulottuvat jo kesäkuulle.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten