Poliisihallituksesta poliisitarkastaja Tuomo Katajistoa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n puhelin- ja verkkokriisityön päällikkö Susanna Winteriä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Viime viikolla Radio Pookin studiolla vieraili Puhelinlangat laulaa musiikkinäytelmän porukka.
Kulttuuri
12 kuukautta sitten
Bittium toimittaa lisää tietoturvallisia älypuhelimia Ruotsin viranomaisille.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Yleisin Kriisipuhelimeen soiton syy on paha olo, erityisesti ahdistuneisuus. Kuten edellisvuonna, toiseksi eniten soitettiin liittyen ihmissuhteisiin.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun kaupungin turvapuhelimien verkkoyhteyksissä on häiriötilanne, jonka seurauksena osa laitteista ei ole yhteydessä palveluun.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Puhelimessa tehty hoidon tarpeen arviointi vähensi ensihoidon kiireettömiä tehtäviä peräti kolmanneksella, ja myös potilaat olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun yliopistollisen sairaalan toimintaan ei tule isoja muutoksia loppuviikon aikana.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun kaupungin turvapuhelinpalvelimien verkkoyhteyksissä ollut häiriö alkaa olla ohi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on huomenna huoltokatko koskien lanka- ja langattomia dect -puhelimia.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun kaupungin monikulttuurikeskus Villa Victor kerää tällä viikolla maahanmuuttajilta puhelimitse kokemuksia palvelustaan ja sen saavutettavuudesta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun poliisi valvoi tällä viikolla liikenteessä erityisesti turvalaitteiden käyttöä sekä tarkkaamattomuutta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Puhelinajanvaraus koronarokotukseen on suljettu Oulussa tältä päivältä ruuhkautumisen vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulun poliisilaitoksen alueella kirjoitettiin viime viikolla järjestetyn turvalaite- ja tarkkaamattomuusvalvonnan yhteydessä 76 seuraamusta turvavyön käyttämättömyydestä
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Puhelinajanvaraus koronarokotukseen on ruuhkautunut Oulussa, ja ajanvaraus on suljettu tältä päivältä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Projektisuunnittelija Marja Ylilehtoa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten