Viime viikolla Oulussa vietetyn Pride -viikon tapahtumat keräsivät runsaasti yleisöä.
Oulu Pride järjestetään tällä viikolla.
Valtakunnallinen transnaisten järjestö Transfeminiinit ry avaa Oulu Pride ry:n ja Oulun SETA ry:n kanssa toimipisteen ja yhteistoimiston Oulun keskustaan ensi kuun alussa.
Oulussa näkyvät jälleen tällä viikolla sateenkaaren värit, kun Oulu Pride juhlii yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia.
Lapin yliopisto, Lapin ammattikorkeakoulu ja Rovaniemen kaupunki sateenkaariliputtavat monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden kunniaksi ensimmäisen kerran huomenna.
Oulun poliisilaitos on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koski viime elokuussa Oulussa Pride -lippujen anastamista ja polttamista.
Oulun kaupungintalolla liehuneet kaksi sateenkaarilippua ja yksi translippu varastettiin viime yönä.
Oulu Pride ry:n puheenjohtaja Minna Pallaria haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun tuomiokirkossa järjestetään sateenkaarimessu ensi viikon keskiviikkona kello 18 osana kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma Oulu Pridea.
Oulu Pride ry on tehnyt rikosilmoituksen ja kantelun yhdenvertaisuusvaltuutetulle oululaisen poliisin Petrus Schroderuksen viimeaikaisesta kommentoinnista Facebook-profiilissaan käydyssä keskustelussa.
Oulussa lauantaina järjestettävä Pride-kulkue vaikuttaa kaupungin keskustan liikenteeseen kello 13 - 13.30 välillä.
Oulussa juhlitaan tällä viikolla yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia. Haastattelussa tapahtumaviikon tuottaja Martu Väisänen.
Oulun Pride -tuottaja ja valokuvaaja Martu Väisästä haastattelee Jussi Häkkilä.