Päivitetty potilastietojärjestelmä otetaan käyttöön 1. joulukuuta.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Oulun yliopistollisessa sairaalassa käytössä olevassa potilastietojärjestelmässä on ollut hitautta viime viikonlopusta lähtien.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Potilastoiminta Oulun yliopistollisen sairaalan uusissa A- ja B-rakennuksissa alkaa loka-marraskuussa.
Pohjois-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten
Ambulanssin kyydissä ollut potilas otti ambulanssin luvatta käyttöönsä lauantaina.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto epäilee tällä viikolla tekemänsä tarkastuskäynnin perusteella potilasturvallisuuden vaarantuneen Oulun yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian osastolla.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun yliopistollisen sairaalan Esko-potilastietojärjestelmän lääkehoito-osiossa todettiin viikonloppuna häiriö, joka aiheuttaa edelleen hitautta järjestelmän käytössä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Soiten potilastietojärjestelmään viime marraskuussa tehdyn päivityksen myötä on ilmennyt häiriöitä.
Keski-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella oli tänään laajempi häiriö potilastietojärjestelmässä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Koronatilanne on hieman helpottanut Keski-Pohjanmaalla, vaikka tapausmäärät ja sairaalahoidon tarve ovat edelleen korkealla tasolla.
Keski-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Terveydenhuollon alueellisessa tiedonvaihdossa ja potilaalta kerättävän tiedon hyödyntämisessä on vielä kehittämistä, vaikka paikalliset organisaatiot ovat käyttäneet käytännössä pelkästään sähköisiä potilastietojärjestelmiä jo yli 15 vuotta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Koronapotilaiden määrä Oulun yliopistollisessa sairaalassa on viikonlopun aikana kasvanut.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulun yliopistollisen sairaalan potilashallinnan tietojärjestelmissä oli eilen toimintahäiriöitä, jotka on nyt saatu korjattua. Häiriöt aiheutti tietokantavika.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Utajärven hoito-osastolla on hoidossa koronapotilaita, minkä vuoksi osastolle ei nyt oteta uusia asiakkaita.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Historiallisen laaja seitsemän sairaanhoitopiirin muodostama yhteenliittymä kehittää erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmää kumppaninaan järjestelmätoimittaja TietoEVRY.
Keski-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Leikkauspotilaiden rokottamisella voitaisiin kansainvälisen tutkimuksen mukaan ehkäistä enemmän koronavirukseen liittyviä kuolemia verrattuna muuhun väestöön, erityisesti yli 70-vuotiailla leikkauspotilailla sekä potilailla, joille tehdään syöpäleikkaus.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulun yliopistollinen sairaala on mukana kansainvälisessä AICCELERATE EU-hankkeessa, jonka tavoitteena on koneoppimista hyödyntäen rakentaa sairaalaympäristön erilaisiin tarpeisiin mukautuva työkalu.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten