Marja soitteli Pookin iltapäivässä ravintola Valdemarin Tuula Alapirtille. Lähetys Pookitansseista käynnistyy perjantaina kello 18. Illan juontajina toimivat Marja Ollakka ja Suvi Hiltunen.
Pookin Iltapäivä
18 päivää sitten
Marjan jututettavana on Weranta-yhtyeen Esa Kinnunen. Pookitansseja tanssitaan tulevana lauantaina. Lähetys paikan päältä käynnistyy kello 18.
Pookin Iltapäivä
noin kuukausi sitten
Ari Kettukankaan jututettavana Pohjanrannan hotelli- ja ravintolapäällikkö Saana Hartikainen.
Lappi
noin kuukausi sitten
Marja tavoitti juuri laivakeikalta tulleen Kari Hirvosen Pookin iltapäivässä.
Pookin Iltapäivä
7 kuukautta sitten
Pookitansseja tanssitaan lauantaina 11.2. Limingan nuorisoseuralla Yölinnun tahtiin. Marja soitteli Simo Silmulle.
Pookin Iltapäivä
8 kuukautta sitten
Nuorisoseuran puheenjohtajaa jututtaa Ari Kettukangas.
Pohjois-Pohjanmaa
9 kuukautta sitten
Lauantain Pookitansseissa Suukosken keitaalla nähdään Finlanders ja Ässät. Marjan jututettavana Finlandersin Aarne Hartelin.
Pookin Iltapäivä
noin vuosi sitten
Lauantaina 7.5. tanssitaan jälleen Pookitansseja, tällä kertaa Urjanlinnassa. Siellä illan musiikista vastaa Komiat. Aleksi Yli-Sissala oli Pookin iltapäivässä jututettavana.
Pookin Iltapäivä
noin vuosi sitten
Eija Kantola ja Omega tanssittavat lauantaina Tyrnävällä Pookitansseissa. Marja soitteli Eijalle Pookin iltapäivässä.
Pookin Iltapäivä
noin vuosi sitten
Lauantai-iltana Pookitanssit tanssahdellaan Limingan Nuorisoseuralla ja illan artisti Tomi Markkola lupaa että jokaiselle saadaan hiki pintaan.
Pookin Iltapäivä
yli 3 vuotta sitten
Komiat esiintyi lauantaina Pookitansseissa Tyrnävän seurojentalolla. Eero Nummela jutusteli Marjan ja Peten kanssa niin Komioista, vaihtoaskeleesta kuin tanssietiketistäkin.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Komiat tanssittaa Tyrnävällä Pookitansseissa lauantaina. Aleksi Yli-Sissala vieraili lähetyksessä jutustelemassa Marjan kanssa.
Pookin Iltapäivä
yli 3 vuotta sitten
Saija Tuupanen esiintyy lauantaina 3.elokuuta eXmiesten kanssa Ruokolahden lavalla Paavolassa. Radio Pooki suoralähetys kuullaan paikan päältä kello 18 alkaen.
Pookin Iltapäivä
yli 4 vuotta sitten
Nuijamiesten lava Ylikiimingissä juhlisti lauantaina 60-vuotista taivaltaan. Illan päätähtinä tanssikansaa viihdytti Leif Lindeman yhdessä Amore -orkesterinsa kanssa.
Pooki Viihteellä
yli 4 vuotta sitten
Leif Lindeman esiintyy lauantaina Nuijamiesten lavalla, jossa juhlitaan lavan 60-vuotisjuhlia ja tanssitaan samalla myös Pookitanssit. Marja jututti Leifiä Pookin päivässä.
Pookin Päivä
yli 4 vuotta sitten
Kake Randelin esiintyi kolmatta kertaa peräkkäin koulujen päättäjäisviikonloppuna Suukosken Keitaalla Tervolassa. Hänen uransa alusta tulee pian kuluneeksi tasan 40 vuotta.
Pooki Viihteellä
yli 4 vuotta sitten