Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön historian korkein uudiskohde, 16-kerroksinen UNO on valmistunut Oulussa.
Oulun kaupunki järjestää tässä kuussa kaksi kyselytutkimusta, joissa tiedustellaan opiskelijoiden ja asukkaiden tarpeita, odotuksia ja ajatuksia.
Oulun ammattikorkeakoulu suhtautuu vakavasti korkeakouluopiskelijoiden huoleen opiskelijoiden etuuksien leikkaamisesta.
Ylioppilastutkintotodistuksen perusteella valittavat uudet opiskelijat Oulun yliopiston suomenkielisiin kandidaatti- ja maisterikoulutuksiin on valittu.
Oulun yliopisto parantaa saamenkielisen sotealan henkilöstön saatavuutta järjestämällä saamen kielen ja kulttuurin koulutusta sosiaali- ja terveysalan henkilöstölle ja opiskelijoille.
Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön 16-kerroksisen tornitalon peruskivi muurattiin eilen Oulun Välkkylässä.
Erikoissuunnittelija Ulla Matturia Metsähallituksen Luontopalveluista haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun teatteri sekä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijat etsivät yhteiskunnallista teatteria yhteisellä kurssilla marraskuussa.
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL on valinnut vuoden opeopiskelijaksi Heli Lounilan, joka on valmistumassa tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta.
Huoltovarmuuskeskus käynnistää koululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden koronatestien jaon kunnille ja kuntayhtymille.
Oulun yliopiston ylioppilaskunta ja Oulun yliopisto ovat saaneet 236 600 euroa opetus- ja kulttuuriministeriöltä opiskelijoiden hyvinvointiin.
Suomen oppisopimusosaajat ry:n hallitus ja valintaraati on palkinnut vuoden yrittäjä-oppisopimusopiskelijana johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon keväällä ammattiopisto Lappiassa oppisopimuskoulutuksella suorittaneen Elina Pietilän.
Koululaisille ja opiskelijoille suunnattu Opi museossa -viikko järjestetään tällä viikolla nyt jo kahdettatoista kertaa.
Oulun yliopiston opiskelijavalintojen tulokset ovat valmistuneet.
Oulun kaupunki tarjoaa tulevana kesänä noin 900 kesätyöpaikkaa yli 18-vuotiaille opiskelijoille.
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on myöntänyt stipendin seitsemälle esimerkilliselle maahanmuuttajaopiskelijalle.