Sari Peltosta ProAgriasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
alle minuutti sitten
Oulun kaupungin liikuntapalvelut selvitti yhdessä viiden muun kaupungin kanssa, mitä vaihtoehtoja käytöstä poistettavien tekonurmimattojen hyödyntämiseen on, mitä haasteita niihin liittyy ja miten hyötykäyttöä voitaisiin tulevaisuudessa edistää.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Perämerenkaari ry:stä verkostokoordinaattori Satu Haapasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Merkittävä lahjoitus kertyi HalpaHallin myymien kestokassien ansiosta - jokaisesta myydystä kassista lahjoitettiin 50 senttiä säätiön hyväksi.
Keski-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Oulun Castrénin urheilukeskus on saanut tällä viikolla uuden jalkapallokeinonurmen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pyhäntäläinen LapWall on allekirjoittanut noin 2,5:n miljoonan euron sopimuksen Nordec Oy:n kanssa Nrep Oy:n Nurmijärvelle rakennuttaman logistiikkakeskuksen kattoelementtiurakasta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Istahda pöytään Marjan ja viikottaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Jyrki Nurminen.
Marjan Kanssa Kahavilla

Jyrki Nurminen ja Sävel tekevät työtä hyvällä fiiliksellä - "Tanssijoille ja ihmisille tätä tehdään"
Istahda pöytään Marjan ja viikottaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Jyrki Nurminen.
Marjan Kanssa Kahavilla
yli 3 vuotta sitten
Ravustuskausi päättyy lokakuun lopussa. Sen kunniaksi suurta rapujen ystävää Heimo "hemppa" Nurmista jututtaa Ari Kettukangas.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Hovinsuon urheilupuistoon Hinttaan valmistuu Oulun ensimmäinen ekologisesti täytetty keinonurmikenttä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
ProAgria Oulusta kasvituotannon asiantuntija Marika Sohloa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Kokkolan Halpa-Halli Oy ja John Nurmisen Säätiö ovat sopineet yhteistyöstä, jonka myötä HalpaHalli tukee merkittävällä taloudellisella panostuksella Puhdas Itämeri -hankkeita.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Pooki Viihteellä Shown reportteri Sanna Latvan haastattelussa laulaja Nina Åkerman. Lauantaina 16.marraskuuta Nina esiintyi ManTra -orkesterinsa kanssa Ruusulinnassa Nurmijärvellä.
Pooki Viihteellä
yli 5 vuotta sitten