Oulun yliopistossa kehitetyssä uudentyyppisessä murskausmenetelmässä malmeille ja materiaaleille annetaan aiempaa hitaamman puristuksen aikana aikaa reagoida ja murtua mineraalien luonnollisia rajoja pitkin.
Suomen Saamelaisnuoret ry on saanut Kauppaneuvos Otto A. Malmin lahjoitusrahaston myöntämän Kompassiruusu 2023 -kulttuuripalkinnon työstä nuorten saamelaisten kulttuuri-identiteetin ja kielen hyväksi.
Ohjelman toimittaa Ari Stenius.
Kauppaneuvos Otto A. Malmin lahjoitusrahasto on jakanut yhteensä 806 255 euroa apurahoina, minkä lisäksi rahaston hallitus lahjoitti 30 000 euroa Unicefin koronarokotus-operaatioon.
Geologian tutkimuskeskuksen koordinoima NEXT-projekti esittelee moderneja ympäristöä säästäviä malminetsintämenetelmiä Ylitornion Lohijärvellä.
Suomen Malmijalostus Oy sijoittaa Keliber Oy:öön kuusi miljoonaa euroa.
Pyhäsalmi Mine Oy:n kaivoksella oli eilen tulipalo.