Leif Lindeman ja Kyösti Mäkimattila nauttivat yhteistyöstä – "tulossa iso konserttikiertue keväällä"
Marja sai iltapäivään vieraaksi Kyösti Mäkimattilan ja Leif Lindemanin.
Pookin Iltapäivä
26 päivää sitten
Aavan meren tuolla puolen – muistoissa Reijo Taipale -konserttikiertue saapui Ouluun ja studiovierailulle saapuivat kiertueen solistit Leif Lindeman, Teemu Roivainen ja Henry Friman.
Pookin Iltapäivä
9 kuukautta sitten
Leif Lindeman oli Marjan juttusilla Pookin iltapäivässä kertomassa uusista kuvioistaan - taustalla soittaa uusi bändi, uusi levy ilmestyy pian, kesäteatterirooli odottaa ja konserttikiertueella muistellaan Reijo Taipaletta.
Pookin Iltapäivä
10 kuukautta sitten
Leif Lindeman nappasi Syksyn Sävelen voiton tekemällään kappaleella Sydämes on kultaa vieläkin. Marja kyseli Leifin tunnelmia Pookin iltapäivässä.
Pookin Iltapäivä
noin vuosi sitten
Istahda pöytään Marjan ja viikottaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla juodaan juhannuskahavit eri artistien kanssa. Tänään kesätunnelmissa ollaan Leif Lindemanin kanssa.
Marjan Kanssa Kahavilla
yli 2 vuotta sitten
Istahda pöytään Marjan ja tähtivieraiden kanssa. Toistaiseksi kahavit nautiskellaan etänä puhelimen välityksellä päivittäin eri artistin seurassa. Tänään kuulumisiaan kertoilee Leif Lindeman
Marjan Kanssa Kahavilla
yli 3 vuotta sitten
Nuijamiesten lava Ylikiimingissä juhlisti lauantaina 60-vuotista taivaltaan. Illan päätähtinä tanssikansaa viihdytti Leif Lindeman yhdessä Amore -orkesterinsa kanssa.
Pooki Viihteellä
yli 4 vuotta sitten
Leif Lindeman esiintyy lauantaina Nuijamiesten lavalla, jossa juhlitaan lavan 60-vuotisjuhlia ja tanssitaan samalla myös Pookitanssit. Marja jututti Leifiä Pookin päivässä.
Pookin Päivä
yli 4 vuotta sitten
Istahda pöytään Marjan ja viikottaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Leif Lindeman.
Marjan Kanssa Kahavilla
yli 4 vuotta sitten
Istahda pöytään Marjan ja viikottaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Leif Lindeman.
Marjan Kanssa Kahavilla
yli 4 vuotta sitten
Istahda pöytään Marjan ja viikottaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Leif Lindeman.
Marjan Kanssa Kahavilla
yli 4 vuotta sitten
Istahda pöytään Marjan ja viikottaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Leif Lindeman.
Marjan Kanssa Kahavilla
yli 4 vuotta sitten
Istahda pöytään Marjan ja viikottaisten tähtivieraiden kanssa. Tällä viikolla kahavilla on Leif Lindeman.
Marjan Kanssa Kahavilla
yli 4 vuotta sitten
Aina iloinen Leif Lindeman tanssittaa lauantaina Tyrnävällä Pookitansseissa. Marja kyseli Leifin kuulumisia Pookin iltapäivässä.
Pookin Iltapäivä
yli 5 vuotta sitten
Marja soitti Leif Lindemanille Pookin iltapäivästä.
Pookin Iltapäivä
yli 6 vuotta sitten
Lauantaisin Radio Pookissa ollaan viihteellä Joonaksen kanssa. Lähetyksessä otetaan yhteyksiä alueen mielenkiintoisimpiin tapahtumiin, tansseihin ja persooniin. Haastattelussa tällä kertaa Leif Lindeman.
Uutiset ja haastattelut
yli 7 vuotta sitten