Poliisi esittää Pohjanmaan käräjäoikeudelle vuosi sitten Pedersöressä lapsensa omavaltaisesti huostaanottaneen perheen vanhempien vangitsemista poissaolevana.
Pudasjärven kaupunki on rajoittanut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen.
Poliisi etsii perhettä, jonka vanhempia epäillään omien seitsemän lapsensa omavaltaisesta huostaanotosta.
Noin 12- vuotias lapsi joutui eilen iltapäivällä veden varaan Oulun Toppilansalmessa.
Onnettomuustutkintakeskus on selvittänyt Pyhäjoella tämän kuun alussa sattunutta tapahtumaa, jossa päiväkodissa hoidossa ollut lapsi kuoli.
Poliisi jatkaa Pyhäjoella päiväkodissa tämän kuun alussa menehtyneen lapsen tapauksen selvittämistä rikostutkintana, koska asiassa on tärkeä selvittää tapahtumien kulku ja laajasti olosuhteet siihen liittyen.
LYK-koordinaattori Sanna Tauriaista haastattelee Jussi Häkkilä.
Suomen UNICEFin erityisasiantuntija Elina Siréniä haastattelee Jussi Häkkilä.
Alakouluikäinen lapsi loukkaantui raahauduttuaan auton alla parisataa metriä eilen Kemissä Oklaholmankadulla.
Pelastuslaitos auttoi korkealle puuhun kiivenneen kouluikäisen lapsen alas eilen Raahessa Vaskitiellä.
Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet antaa tämän vuoden Siilin sydän -palkinnon hyväntekeväisyysyhteisö Kärppä Ladiesille pyyteettömästä ja monivuotisesta tuesta syöpään sairastuneiden lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyväksi.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen puutteista lapsiperheiden sosiaalityössä.
Kempeleen ja Limingan kuntien vuoden lapsiystävällisimmät teot ja teosta vastaavat tahot palkittiin eilen lapsen oikeuksien päivänä.
Viisivuotias lapsi menehtyi eilen illalla Suomussalmella tapahtuneessa mönkijäonnettomuudessa.
Oulun poliisi tutkii tapausta, jossa täysi-ikäisen oululaismiehen epäillään syyllistyneen seksuaaliseen kajoamiseen lasta kohtaan.
Oulun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan äidin raskaudenaikainen stressi ja ei-toivottu raskaus voivat lisätä ADHD-oireiden esiintymistä lapsella.