Oulun Linnanmaan kampusalueen peruskallioon porataan tämän kuun alussa kaksi noin 600:n metrin syvyistä lämpökaivoa.
Pohjois-Pohjanmaa
15 päivää sitten
Oulun Energia varmistaa kaukolämmön toimitusvarmuutta kuvaamalla ensi viikon keskiviikosta alkaen koko lämpöverkkoalueensa helikopterista lämpökameralla
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Talvikaudella 2024–2025 seitsemän kuukauden seurantajakson ajalla kaukolämmön kulutus on laskenut noin 35 % verrattuna edelliseen talveen. Tämä tarkoittaa noin 15 000 euron rahallista säästöä.
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Osuuskauppa Arinan omistama Kauppakeskus Valkea investoi noin puoli miljoonaa euroa energiatehokkuushankkeeseen, jonka tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen pienentäminen ja säästöt kaukolämmönkulutuksessa.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Neve Oy:n Rovaniemen Alakorkalon jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakentuva Calefan lämpöpumppulaitos on edennyt työmaavaiheeseen.
Lappi
3 kuukautta sitten
Adven ja Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta ovat sopineet kaukolämmön tuotannon uudistamisesta Kuusamon keskustassa, jossa siirrytään osittain sähköön perustuvaan kaukolämmön tuotantoon.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Kokkolan Energia rakentaa Kokkolan suurteollisuusalueelle kaksi 60:n megawatin sähkökattilalaitosta sekä 500:n megawatin kaukolämpöakun tavoitteenaan vähentää lämmöntuotantonsa hiilijalanjälkeä.
Keski-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Oulun Energian kaukolämmön kokonaiskustannusten hinta nousee 1. tammikuuta alkaen keskimäärin 4,11 prosenttia. Korotus kohdistuu vain perusmaksuihin, eikä energiamaksuun tule muutosta.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Ravintola kärsi merkittäviä palo- ja nokivahinkoja eilen Kalajoella Kalajoentiellä.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Oulun Energia tekee alueella tehdään kaukolämmönverkostotöitä.
Pohjois-Pohjanmaa
9 kuukautta sitten
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi, Pohjois- ja Keski-Lapissa oli harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen lämmintä.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Alueella tehdään kaukolämmön verkostotöitä.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin mukaan kuituyhtiön perustaminen ja toiminnan käynnistäminen on ollut kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta järkevä ratkaisu ja konsernin panostuksen myötä palveluvarustus on kehittynyt.
Pohjois-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten
Oulun Seudun Sähkö kertoi eilen rakentavansa aurinkosähköpuiston Utajärven Loukkaanarolle noin 25 hehtaarin alueelle yhteistyössä Oomi Solar Oy:n kanssa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun yliopiston avaruusilmaston tutkimusryhmä on tutkinut avaruudesta ilmakehään tulevan energeettisen hiukkassateen eli revontulien vaikutusta talven säävaihteluihin.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Torniossa Kulleronkadulla lämpövoimalaitoksen noin 40 metriä korkea piippu heiluu vaarallisesti tuulessa.
Lappi
noin vuosi sitten