Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus päätti tämänpäiväisessä kokouksessaan aloittaa Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntaliittojen yhteisen merialuesuunnitelman laatimisen Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueelle.
Ympäristöministeriö on myöntänyt yli 1,3 miljoonaa euroa 15:lle kunnalle ja seitsemälle maakuntaliitolle vihreän siirtymän investointihankkeita edistäviin selvityksiin ja kaavoitukseen.
Liikuntapalvelukoordinaattori Janne Mykkästä haastattelee Jussi Häkkilä.
Kunnallisvero nousee Suomen Kuntaliiton tekemän selvityksen mukaan ensi vuonna 16:ssa kunnassa ja laskee 12:ssa.
Perinteiset Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät järjestetään ensiviikon maanantaina ja tiistaina 1. ja 2. päivä marraskuuta Oulussa Oulun kaupunginteatterissa. Maanantai-iltana on Pohjois-Pohjanmaan liiton vastaanotto Pohjois-Pohjanmaan liiton uusissa tiloissa Oulun Höyhtyällä.
Palkitseminen suoritettiin Oulunkaaren yhtymävaltuuston kokouksessa.
Kuntavaalin mukaan Pohjois-Pohjanmaan uudessa maakuntavaltuustossa keskustalla on 27, kokoomuksella ja perussuomalaisilla 12, Vasemmistoliitolla yhdeksän, sosiaalidemokraateilla kahdeksan, vihreillä kuusi jäsentä ja kristillisdemokraateilla yksi jäsen.
Valtioneuvosto on tänään jakanut maakuntien liitoille maakuntien omaehtoiseen kehittämiseen kahdeksan miljoonaa euroa ja valtion ja kaupunkien välisten ekosysteemisopimusten käynnistämiseen viisi miljoonaa euroa.
Valtioneuvosto on myöntänyt maakuntaliitoille viisi miljoonaa euroa maakuntien omaehtoiseen kehittämiseen ja 1,5 miljoonaa euroa siltasopimusten toimeenpanoon.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi eilisessä kokouksessaan maakuntaliiton ensi vuoden talousarvion sekä talous- ja toimintasuunnitelman vuosille 2020-2022.
Vuoden kirjastokunta -kilpailun finalistit julkistettiin perjantaina Turun Kirjamessuilla.
Vesisankarit-koordinaattori Susanna Aulinia Koululiikuntaliitosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Suomen liikkuvin kunta -kilpailun finaaliin on valittu Kouvola, Oulu ja Vihti.
Kuntaliitto järjestää yhteistyössä Suomen Kirjastoseuran kanssa ensimmäistä kertaa Vuoden kirjastokunta -kilpailun.
Kuopio, Nokia, Pori, Porvoo sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut on palkittu kiertotaloutta edistävistä teoistaan.
Kuntaliiton kampanja Luonnonmuistomerkki satavuotiaan Suomen kunniaksi johti 65:n uuden luonnonmuistomerkin rauhoittamiseen. Pyhäjoen ympäristösihteeri Vesa Ojanperää haastattelee Jussi Häkkilä.