Nina ja Aki Pulkkasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
12 päivää sitten
Kaleva Media on myynyt ristikko- ja ajanvietelehtiä kustantavan Kolmiokirja Oy:n hollantilaiselle Keesing Media Groupille.
Pohjois-Pohjanmaa
14 päivää sitten
Oulun kaupunki on selvittänyt kaupungin ulkokenttien auraus- ja jäädytystöiden hankintaepäselvyyksiä ja tehnyt selvitysten johdosta tarvittavia toimenpiteitä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Oulun kirjailijaseuran jakama 15 000:n euron arvoinen Botnia-kirjallisuuspalkinto on saanut uuden tukijan.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Oulun kauppakamarin Vetovoima-palkinnon voittaja on tänä vuonna Oulun yliopisto, joka on ollut alueen johtavia vetovoimatekijöitä perustamisestaan vuodesta 1958 lähtien.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Oulun kaupunki on selvittänyt julkisuudessakin esiin nousseita yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden hankintaepäselvyyksiä ja tehnyt selvitysten johdosta tarvittavia toimenpiteitä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Oulun tämän vuoden kirjamessujen teema on Kohtaamisia.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Lapin yliopiston muutoksenhakulautakunta on hylännyt Lauri Törhösen oikaisupyynnön ja vaatimuksen hänen väitöskirjansa hylkäämispäätöksen mitätöimisestä.
Lappi
2 kuukautta sitten
Aluehallintovirastot myönsivät tässä kuussa yhteensä 1 750 000 euroa valtionavustusta kirjastojen alueelliseen ja paikalliseen kehittämiseen.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Kirjastopalvelupäällikkö Heidi Karhua haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Lapin kirjastojen joka toinen vuosi jakama Lappi-kirjallisuuspalkinto on jaettu.
Lappi
3 kuukautta sitten
Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Mannista haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
3 kuukautta sitten
Kirjasto saa modernit tilat Tuiran monitoimitalosta, joka valmistuu vuonna 1900 rakennetun Tuiran vanhan puukoulun yhteyteen osoitteeseen Koskitie 27.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Pohjolan OP luovutti eilen 10 000:n euron Taitaja-palkinnon Oulun kirjailijaseura ry:lle.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Oulun kaupunki on uudelleen harkittuaan päättänyt luovuttaa sanomalehti Kalevan pyytämät asiakirjat, jotka liittyvät hallintojohtaja Ari Heikkisen ja viestintäjohtaja Mikko Salmen viime syyskuussa saamien varoitusten käsittelyyn.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten