Tulevana kesänä Oulun kaupunki pilotoi kesätyöharjoittelua oululaisille erityisnuorille ja vammaisille yli 18-vuotiaille opiskelijoille.
Oulun kaupungilla on tulevana kesänä noin 800 kesätyöpaikkaa eri palvelualueilla ja liikelaitoksissa.
Monelle 15–20-vuotiaalle kampanjan kautta saatu kesätyö on ensimmäinen kokemus työelämästä. Samalla nuoret oppivat työnhaun taitoja sekä oman talouden hallinnan taitoja ensimmäisen palkkansa myötä.
SSAB tarjoaa jälleen työpaikan sadoille nuorille ensi kesänä.
Oulun kaupunki tarjoaa tulevana kesänä noin 900 kesätyöpaikkaa yli 18-vuotiaille opiskelijoille.
Oulun kaupungilla on tarjolla yli 900 kesätyöpaikkaa oululaisille yli 18-vuotiaille opiskelijoille ja lukion tänä keväänä päättäville.
Talous ja nuoret TAT:in kumppanuuspäällikkö Riikka Lehtistä haastattelee Jussi Häkkilä.
Stora Enson yksiköt hakevat Oulun ja Kemin Veitsiluodon paperitehtaille sekä Pohjois-Suomen alueen puunhankintaan yhteensä lähes 200 kesätyöntekijää.
Hallinnon suunnittelija Nina Savolaista Ylivieskan kaupungilta haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun kaupungin kesätyöharjoitteluhakua on jatkettu viikolla.
Tulevana kesänä Oulun kaupunki tarjoaa kesätyöharjoittelupaikan yli 900:lle oululaiselle 18-vuotiaalle opiskelijalle.
Osuuskauppa Arina työllistää tulevana kesänä Pohjois-Suomessa tuhatkunta nuorta myymälöissä, ravintoloissa ja hotelleissa.
SSAB palkkaa tänä kesänä Suomessa noin 700 kesätyöntekijää.
Tänä kesänä Oulun kaupunki tarjoaa kesätyöharjoittelupaikan 900 oululaiselle opiskelijalle.
Oulun seurakunnat tarjoaa ensi kesänä noin 150 kesätyöpaikkaa, joista suurin osa sijoittuu seurakuntien hautausmaille.
Stora Enson kesätyöpaikkojen haku on käynnissä. Yhtiö hakee paperitehtailleen Ouluun ja Veitsiluotoon sekä Stora Enson puunhankintaan Pohjois-Suomen hankinta-alueelle yhteensä noin 260 kesätyöntekijää.