Kemin kaupunki/ Kemin taidemuseo ja Kemin historiallinen museo saivat MuistojeniValtakatu - sukupolvien nuoruuskokemukset talteen ja näyttelyiksi hoito- ja hoivalaitoksiin projektiin 20 000 euroa.
Hankkeessa kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset pääsevät korkealaatuisille taidevierailuille. Hanke alkoi lukuvuonna 2017–2018, ja joka vuosi noin 60 000 nuorta ja heidän noin 5 000 opettajaansa ovat saaneet mahdollisuuden vierailla kahdessa valmiiksi sovitussa kulttuurikohteessa. Toinen kohde on ollut omassa maakunnassa ja toinen yleensä pääkaupunkiseudulla. Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ovat tarjonneet kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen käynnit esimerkiksi oopperaan, teatteriin, konserttiin tai taidenäyttelyyn. Hanke jatkuu lukuvuonna 2020–2021 yhden vierailun mallilla, jossa luokat tekevät yhden taidevierailun omalla lähialueellaan. Länsi-Lapista vierailukohteeksi on valittu Kemin taidemuseo, jossa tulee lukuvuoden 2020-2021 aikana vierailemaan noin 550 kahdeksasluokkalaista.
Kemin taidemuseon intendentti Tanja Kavasvuota ja Kemin historiallisen museon näyttelymestari Janne Kuoppalaa haastattelee Marja Ollakka.