Oulussa joukkoliikennettä vaivannut kuljettajavaje on helpottanut.
Oulussa viime viikolla uusien tartuntojen määrä kasvoi 48 prosenttia edelliseen viikkoon verrattuna 226:een
Oulun hyvinvointilautakunta päätti eilen sulkea Myllytullin koulun tilat siten, ettei tiloja saa tällä viikolla käyttää vuosiluokkien 4.–6. opetuksen järjestämiseen.
Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella Ylivieskassa todettiin eilen yksi uusi koronavirustartunta.
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa.
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on jälleen todettu 11 uutta koronavirustartuntaa.
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on todettu 11 uutta koronavirustartuntaa.
Kalajoella ei ole löytynyt uusia koronatartuntoja eilisen illan aikana.
Kalajoella todettiin eilen yksi uusi koronavirustartunta.
Soiten alueella on todettu 21 uutta koronavirustartuntaa.
Koulutuskeskus JEDUn Nivalan yksikössä on todettu koronavirustartunta.
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella todettiin tänään kymmenen uutta koronavirustartuntaa.
Oulussa todettiin eilen kolme uutta koronatartuntaa, ja karanteeniin asetettiin yhteensä 15 henkilöä.
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa.
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on todettu seitsemän uutta koronavirustartuntaa.
Oulussa todettiin eilen kaksi uutta koronavirustartuntaa.