Radio Pooki ja Ideapark Lempäälä ovat sopineet yhteistyöstä Torstaitanssien järjestämisestä kauppakeskuksen keskusaukiolla. Alkavan kevätkauden ensimmäiset tanssit ovat luvassa 24.2. jolloin lavalla nähdään Eija Kantola & Omega.
Uuden hyvinvointipisteen tarjonta painottuu alussa lapsiperheille suunnattuihin palveluihin, kuten neuvolaan. Hyvinvointipiste on avoinna maanantaista torstaihin klo 10-18 ja perjantaisin klo 8-15. Hyvinvointipisteen terveydenhoitajan vastaanotolle voi varata ajan asioissa, jotka liittyvät äitiys- ja lastenneuvolaan sekä raskauden ehkäisyyn. Aika varataan Oulun Omahoidon kautta tai keskitetyn neuvolapuhelinpalvelusta. Ritaharjun hyvinvointipisteessä voi asioida ilman ajanvarausta maanantaista perjantaihin klo 10-11. Ritaharjun hyvinvointipiste kuuluu osana Tuiran hyvinvointikeskuksen palveluihin.
Hyvinvointipisteen oli tarkoitus avautua alun perin nyt keväällä. Hyvinvointipisteen tarkemmasta avaamisajankohdasta ja palveluista tiedotetaan myöhemmin.
Ideaparkiin avataan Oulun Kaupungin hyvinvointipiste kevään aikana. Hyvinvointipisteen tarjonta painottuu neuvolapalveluihin. Hyvinvointipisteen avauksen myötä Ideapark pystyy vastaamaan entistä paremmin alueen lapsiperheiden tarpeisiin. Oulun kaupunki suunnittelee parhaillaan hyvinvointipisteen palveluja.
Oulun Ideapark on valinnut Colliersin yhteistyökumppanikseen.
Oulun Ideaparkissa vieraili viime vuoden aikana neljä miljoonaa kävijää, liki yhdeksän prosenttia edellisvuotta enemmän.
Poliisi on saanut valmiiksi syksyllä Oulun Ideaparkissa tapahtuneen törkeän varkauden esitutkinnan ja asia on siirtynyt syyteharkintaan. Kahta vangittuna olevaa puolalaista miestä epäillään tutkittavasta rikoksesta.