Bittiumin tytäryhtiö Bittium Biosignals Oy:tä koskeneet muutosneuvottelut ovat päättyneet.
Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtaja Alma Koivistoa haastattelee Jussi Häkkilä.
Luontoliiton valtakunnallisen Kevätseuranta-kampanjan viimeistä virallista seurantaviikonloppua vietetään tänä viikonloppuna.
Nouseva Rannikkoseutu ry:n hallitus puolsi kokouksessaan neljän yrityshankkeen sekä Raahen Saunaseura ry:n hankkeen rahoittamista.
Palkinnon myöntämisestä päätti vammaisneuvoston valitsema työryhmä. Se perusteli valintaa mm. OLKA Pohjois-Pohjanmaan vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen merkityksellä.
Oulun seurakunnat ovat saaneet kolmannen kirkon ympäristödiplomin tunnustuksena hiilineutraaliuuteen tähtäävästä työstään.
Yhdeksän kotimaista taiteilijaa teoksineen on valittu toteutusvaiheeseen ARToulu-taidealueelle Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna.
Yhdeksän taiteilijaa on aloittanut teosvalmistelut Euroopan halki kulkevaa taidematkaa, Taidebussia, varten.
Poliisin esitutkinta liittyen Rovaniemen kaupungin vuoden 2020 oikeudellisten palveluiden hankintaan on päättynyt.
Intiön kappelin peruskorjaus alkoi helmikuussa 2024 ja harjannostajaisia vietettiin vuosi tämän jälkeen. Tavoitteena on, että urakka on valmiina syyskuussa 2025.
Poliisi jatkaa tapahtumien kulun ja tekoon johtaneiden seikkojen selvittämistä.
Oulun kirjailijaseuran jakama 15 000:n euron arvoinen Botnia-kirjallisuuspalkinto on saanut uuden tukijan.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on saanut päätökseen OYS-sairaalapalveluja ja ensihoidon toimialuetta koskevat ensimmäisen vaiheen yt-neuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa.
Maahanmuuttajaneuvoston tarkoituksena on vahvistaa maahanmuuttajien osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia kunnallisessa päätöksenteossa. Lisäksi tarkoituksena on parantaa maahanmuuttajien, viranomaistahojen, elinkeinoelämän, kansalaisjärjestön ja kaikkien oululaisten yhteistoimintaa.
Lapin aluehallintovirasto järjestää tällä viikolla keskiviikkona ja torstaina alueellisen valmiusharjoituksen Lapissa.
Oulun asemanseudun alueen toteuttaminen jatkuu joukkoliikenneterminaalin sekä toimisto- ja pysäköintilaitoksen kaavoittamisella.