Lapin yliopiston rehtori on päättänyt käynnistää esiselvityksen perusteella Lauri Törhösen väitöskirjatyöhön liittyvän tutkinnan.
Teollisuusliitto on jättänyt Oulun poliisille tutkintapyynnön Sievi Element Oy:stä. Liitto pyytää poliisia tutkimaan, onko yhtiö työnantajana syyllistynyt työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamiseen.
Poliisi epäilee kolmea Rovaniemen kaupungin viranhaltijaa virkavelvollisuuden rikkomisesta, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Koululaisten eilen Kemin Hepolasta löytämä epäilyttävä paketti ei ilmeisesti sisältänyt huumausainetta.
Kemin kaupunki ottaa käyttöön EU:n Whistleblow-direktiivin mukaisen väärinkäytösten ilmoituskanavan yhtenä ensimmäisistä kaupungeista Suomessa.
Rovaniemen kaupungin edustaja on toimittanut Lapin poliisilaitokselle kaupungin sijoitustoimintaa koskevan tutkintapyynnön.
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee Muhoksella sijaitsevan koulukoti Pohjolakodin toimintaa.
Rovaniemen lentoaseman turvatarkastuksen läpivalaisussa havaittiin tänään matkatavara, joka herätti turvahenkilöstön epäilyn.