Uutta vedenlaadun mittausteknologiaa testataan Oulun edustalla Oulun yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen sekä Luonnonvarakeskuksen yhteistyössä. Tavoitteena on parantaa ymmärrystä alueellisesta vedenlaadusta ja kasvihuonekaasupäästöistä.
Pohjois-Pohjanmaa
12 päivää sitten
Oulangan tutkimusasemalla alkavilla mittauksilla selvitetään, miten puiden vedenkäyttö reagoi talveen, jolloin lunta on vähemmän.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Neve Oy:n Rovaniemen Alakorkalon jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakentuva Calefan lämpöpumppulaitos on edennyt työmaavaiheeseen.
Lappi
3 kuukautta sitten
HANZA AB:n joulukuussa uutisoima yritysjärjestely on saanut viranomaisten vahvistuksen ja oululainen Leden Group Oy siirtyy osaksi kansainvälistä HANZA-konsernia
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Metallialan sopimusvalmistaja Leden Group vihkii uuden tehtaansa käyttöön Oulaisissa tämän viikon perjantaina.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Oululainen metallituotteiden sopimusvalmistaja Leden Group Oy siirtyy osaksi vuonna 2008 Ruotsissa perustettua HANZA-konsernia.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Lisäksi kaksi tehtävää jätetään täyttämättä ja neljän henkilön palvelusuhdetta muutetaan.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Oulun seudun ympäristötoimi on ottanut tällä viikolla uimavesinäytteet kaikilta toiminta-alueen virallisilta talviuintipaikoilta.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Metallin sopimusvalmistaja Leden Group ostaa nivalalaisen Hero Mechanics Oy:n.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Oulun seudun ympäristötoimi otti alkuviikosta uimavesinäytteet Oulun seudun yleisiltä uimarannoilta.
Pohjois-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten
Oulun seudun ympäristötoimi on ottanut ensimmäiset uimavesinäytteet Oulun seudun pieniltä yleisiltä uimarannoilta.
Pohjois-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten
Oulun uimarannoilta on otettu kesän ensimmäiset uimavesinäytteet.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt liikelaitos Kokkolan Vedelle luvan pohjaveden ottamiseen Kokkolan Karhinkankaan pohjavesialueelta.
Keski-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Ari Kettukankaan jututettavana tuore Haapaveden kaupunginjohtaja Esa Jussila.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulaisten kaupungin tämän vuoden Avainteko-palkinto myönnettiin eilen Leden Group Oy:lle.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Marja piipahti Oulun keskustassa Kädentaitajien lahjapajassa ja nappasi juttusille Mimo Designin Anu Sederholmin sekä Kädentaitajien lahjapajan järjestäjä Minna Laatikaisen.
Pookin Iltapäivä
noin vuosi sitten