Suomen kuusi suurinta kaupunkia Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku ja Oulu esittävät valtiolle uudenlaista allianssia kaupunkien kasvun ja koko Suomen vahvistamiseksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Kokkolan urheilupuisto Oy:n toimitusjohtaja Timo Sivulaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Keski-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Nyt alkavalla kolmannella sopimuskaudella kumppaneita ovat Oulun kaupunki, Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, Koulutuskuntayhtymä OSAO, VTT, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Luonnonvarakeskus Luke ja Technopolis Oy. Uuden sopimuskauden myötä Oulun innovaatioallianssi tavoittelee konkreettisia yhteisiä isoja kokonaisuuksia sekä panostaa yritysekosysteemien kokoamiseen, tavoitteena uuden liiketoiminnan syntyminen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Eduskunta on päättänyt, että Hailuodon kiinteän yhteyden toteuttamisesta ns. PPP-hankkeena luovutaan ja hanke toteutetaan talousarviorahoituksella.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Valtakunnallisen ammattiin opiskelevien opiskelijajärjestön Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry:n liittokokous valitsi lauantaina oululaisen Iivari Korkalan uudeksi puheenjohtajakseen ensi vuodelle.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten