Lupa koskee purkuputken rakentamista Loukiseen ja sen jälkeen tehtävää kaivoksen toiminnan laajentamista.
Kittilän kunta ja Lapin sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntayksikkö ovat pyytäneet Agnico Eagle Finland Oy:tä osallistumaan poikkileikkaustutkimukseen koronavirustartuntojen selvittämiseksi Lapin alueella.
Aluehallintovirasto on myöntänyt Agnico Eagle Finland Oy:lle ympäristöluvan Kittilän kaivokselle suunnitellun uuden rikastushiekka-altaan rakentamiselle ja toiminnalle. Päätöksen mukaan uusi rikastushiekka-allas rakennetaan olemassa olevan NP3-altaan ja Pikku Rouravaaran pohjoispuolelle kaivosalueen laajennuksen sisälle. Sen pinta-ala on valmistuessaan noin 175 hehtaaria, ja maksimikorkeus ulottuu tasoon +250 metriä. Altaaseen voidaan loppusijoittaa noin 17 miljoonaa kuutiota NP-hiekkaa ja sen on laskettu riittävän kaivoksen toiminta-ajan loppuun saakka.
Kittilän kaivosta operoiva Agnico Eagle Finland Oy ja Metsähallitus ovat tänään sopineet kaupasta, jolla kaivosyhtiö saa haltuunsa noin 107 hehtaaria maata nykyisen kaivospiirin pohjoispuolelta, sekä allekirjoittaneet vuokrasopimuksen 270:n hehtaarin maa-alueesta kaivospiirin laajennushankkeen tarpeisiin.