Kuva: Jussi Häkkilä

Työtuomioistuin antoi välituomion Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen yksikönjohtajina toimineiden palomiesten varallaolosta -Oulu maksaa yli kahden miljoonan euron korvaukset

13.12.2022 13:04 - Jussi Häkkilä

Työtuomioistuin on antanut välituomion Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen yksikönjohtajina toimineiden palomiesten varallaoloa koskeva asiassa.

Työtuomioistuin on antanut välituomion Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen yksikönjohtajina toimineiden palomiesten varallaoloa koskeva asiassa.
Välituomion mukaan viranhaltijoiden vuosien 2012-2015 aikana suorittama varallaolo oli kokonaisuudessaan luettava työajaksi, koska tuolloin käytössä ollut viiden minuutin viive tehtävän hoidon aloittamiseksi on katsottu sellaiseksi, ettei henkilöillä  ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta viettää vapaa-aikaansa riittävän laajalla alueella vapaasti. Kanteen nosti Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry:n käymien paikallis- ja keskusneuvotteluiden jälkeen. Vastaavista pelastuslaitoksen viranhaltijoiden suorittamista varallaoloista on annettu useita vastaavanlaisia  tuomioita viime vuosina.
Oulun kaupunki maksaa yli kahden miljoonan euron korvaukset vielä tämän vuoden aikana. Oulun kaupunki ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ovat huomioineet asian useita vuosia sitten tekemällä pelastuslaitoksen taseeseen varauksen pelastuslaitoksen ylijäämäisistä tuloksista.

Lue myös: Suomen Sopimuspalokuntien Liitto huolissaan Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen päätöksestä lopettaa palokuntien varallaolo

Kilpailut

Uusimmat