Viime vuosi ennätysvilkas asuntokauppavuosi

13.01.2022 12:19 - Jussi Häkkilä

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelssonia haastattelee Jussi Häkkilä.

Viime vuosi jää historiankirjoihin ennätysvilkkaana asuntokauppavuotena. Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalveluun rekisteröitiin viime vuonna yli 85 000 kauppaa, yli 10 000 enemmän kuin toiseksi vilkkaimpana vuonna 2020. Erityisesti alkuvuodesta lähes joka kuukausi tehtiin uusia ennätyksiä kauppamäärien osalta.
Suurin kasvu kauppamäärissä tapahtui Lahdessa, jossa kauppoja tehtiin yli 23 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Toisena oli Kuopio, jossa kasvua oli 17 prosenttia. Myös Espoossa, Vantaalla ja Oulussa kauppamäärät kasvoivat noin 15 prosenttia. Kasvun taustalla oli ennätysvilkkaan uudisrakentamisen vauhdittama markkina.

Hinnat ovat keskimäärin nousseet. Alueilla, joilla hinnat laskivat edellisvuosina, laskua oli joko vähemmän tai ei ollenkaan ja alueilla, joilla hinnat olivat nousussa, tämä kehitys vahvistui. Kovimpia kirijöitä maakunnista olivat Kainuu ja Keski-Pohjanmaa, joissa hätyyteltiin kaksinumeroisia kasvulukuja vanhojen kerrostaloasuntojen keskihinnoissa.
Kasvaneet kauppamäärät ja nousseet hinnat johtivat yhdessä siihen, että koko asuntokaupan arvo rikkoi sekin ennätyslukemia. Viime vuonna arvo nousi lähes 18 prosenttia noin 18,1:een miljardiin euroon, kun vuotta aiemmin luku oli noin 15,4 miljardia.

Lue myös: Kiinteistökauppojen määrä kasvoi 15 prosenttia

Kilpailut

Uusimmat