Kuva: Fotolia

Oulussa kasvua kiireellisesti sijoitettujen lasten määrässä

02.07.2020 13:58 - Jussi Häkkilä

Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa ja Turussa sijoitettiin viime vuonna kiireellisesti yhteensä 1 516 lasta kodin ulkopuolelle eli 11,1 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa ja Turussa sijoitettiin viime vuonna kiireellisesti yhteensä 1 516 lasta kodin ulkopuolelle eli 11,1 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Oulussa sijoitettiin kiireellisesti 236 lasta kodin ulkopuolelle viime vuoden aikana. Muutos edellisvuoteen verrattuna oli 29,7 prosenttia, mikä on selkeästi suurin kasvu kyseisistä kunnista.

Lastensuojelua koskevan raportin mukaan Oulussa tehtiin viime vuonna yhteensä 7740 lastensuojeluilmoitusta, jotka kohdistuivat 3913:een lapseen. Palvelutarpeen arviointi tehtiin 1958:lle lapselle, lastensuojelun tarve todettiin 15,1:ssä prosentissa tehdyistä arvioista. 
Lastensuojelun asiakkaiden määrä kasvoi eniten Oulussa, 4,2 prosenttia. Kiireellisten sijoitusten määrä on Oulussa kasvanut myös tämän vuoden alkupuolella.
Oulun kaupungin vs. sosiaalijohtajan, palvelupäällikkö Marja Salon mukaan kiireellisten sijoitusten syynä on usein joko vanhempien tai nuoren päihdeongelmat. Lastensuojelun kokonaiskustannukset nousivat kaikissa muissa kaupungeissa paitsi Turussa.

Lue myös: Eduskunnan apulaisoikeusasiamies: Limingan koulukodissa rajoitettu sijoitettujen lasten liikkumista ilman päätöksentekoa

Kilpailut

Uusimmat