Kuva: Onni Wiljami Kinnunen

Liminkalainen mainoskuvaaja Onni Wiljami Kinnunen palkittiin Euroopan parhaana ammattivalokuvaajana

26.03.2018 08:40 - Jussi Häkkilä

Liminkalainen mainoskuvaaja Onni Wiljami Kinnunen on palkittu Euroopan parhaana ammattivalokuvaajana.

Liminkalainen mainoskuvaaja Onni Wiljami Kinnunen on palkittu Euroopan parhaana ammattivalokuvaajana.  Kinnunen voitti kilpailun yksittäisistä sarjoista mainoskuvasarjan ja sijoittui kuvituskuvasarjassa neljänneksi. Tulokset julkistettiiin eilen Irlannissa. Kilpailun järjestää vuosittain eurooppalaisten ammattivalokuvaajien keskusjärjestö. Kilpailuun osallistui liki 2000 kuvaa ammattivalokuvaajilta ympäri Eurooppaa.

Voiton tuonut kuva on mainoskuva Limingan Seudun Musiikkiopistolle. Auringonlaskussa musisoivan opettajakunnan taustalla on liminkalainen peltomaisema muuttolintuineen. Forte Finlandia-niminen teos on omistettu satavuotiaalle Suomelle. Myös perjantaina ratkenneessa Fotofinlandia 2018 -kilpailussa Kinnunen voitti kaksi kilpailusarjaa ja saavutti useita muita palkintosijoja.

Lue myös: Parhaat muotokuvaajat palkittiin- voitto Jyväskylään, kunniamaininta Liminkaan

Kilpailut

Uusimmat