Lapissa kuvataan Armoton maa-toimintadraamaa
Lapissa kuvataan parhaillaan Making Movies Oy:n uutta Armoton maa-elokuvaa. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjaa rovaniemeläinen Jussi Hiltunen. Armoton maa saa ensi-iltansa ensi vuonna kevättalvella.
Lapissa kuvataan parhaillaan Making Movies Oy:n uutta Armoton maa-elokuvaa. Se on nykypäivän Lappiin sijoittuva toimintadraama ja kertoo eläköityvästä poliisimiehestä, joka pyrkii estämään kahta poikaansa surmaamasta toisiaan. Pääosissa nähdään Ville Virtanen, Outi Mäenpää ja Antti Holma. Mukana ovat myös ruotsalaiset Malin Buska, Michael Nyqvist ja Pernilla August. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjaa rovaniemeläinen Jussi Hiltunen. Armoton maa saa ensi-iltansa elokuvateattereissa ensi vuonna kevättalvella.