Kuva: Mari Korpua

Oulun Areena ja Heinäpään jalkapallostadion asteen verran lähempänä toteutumista

13.06.2023 08:06 - Minna Kuosmanen

Oulun kaupunginhallitus teki kokouksessaan 12.6.2023 investointiesityksiä kaupunki-infrastruktuurin kehittämiseen.

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki sitoutuu perustettavaan areena-yhtiöön korkeintaan 50 miljoonan euron sijoituksella. Kaupungin omistusosuus areena-yhtiöstä voi olla korkeintaan 49,9 prosenttia. Lisäksi Oulun kaupunki sitoutuu vuokraamaan toimintaansa tiloja areena-yhtiöltä erikseen neuvotellulla tavalla. Oulun Areena on tarkoitus sijoittaa nykyisen poliisi- ja oikeustalon paikalle Raksilaan.

OTC Stadion Oy on rakentamassa jalkapallostadionia Heinäpäähän. Kaupunginhallitus esitti valtuustolle 4,2 miljoonan euron investointiavustusta, joka on 25 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksesta. Mikäli hanke saa avustusta esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriöltä tai Suomen Palloliitolta, vähennetään kaupungin avustussummaa samassa suhteessa.

Kilpailut

Uusimmat