Kuva: Marja Ollakka

Kysely sähköpotkulautojen turvallisuudesta osoitti suhtautumisen kulkumuotoon olevan Oulussa ristiriitaista

20.02.2023 16:56 - Marja Ollakka

Oulun kaupunki toteutti marraskuussa 2022 nettikyselyn, jonka avulla haluttiin selvittää kaupunkilaisten mielipiteitä ja kokemuksia sähköpotkulautoihin liittyen. Suurin osa vastaajista koki mahdollisuuden sähköpotkulautailuun kaupunkiympäristössä pääpiirteittäin positiiviseksi asiaksi, vaikka kulkuvälineen käyttöön liittyi myös kielteisiä ajatuksia.

Vastausaktiivisuus oli kiitettävää ja vastauksia saatiin yhteensä 1 486 vastaajalta. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista piti osittain tai täysin hyvänä asiana sitä, että Oulussa on tarjolla vuokrattavia sähköpotkulautoja. Vuokrattavien sähköpotkulautojen määrä nähtiin kuitenkin liian suureksi niin ydinkeskustassa kuin koko Oulun alueella.

Sähköpotkulautailijoiden liikennekäyttäytyminen oli aiheuttanut turvattomuuden tunnetta liikenteessä vähintään kerran kuukaudessa yli puolelle vastaajista. Sähköpotkulautailijat itse puolestaan eivät juurikaan koe turvattomuutta ajaessaan sähköpotkulaudalla.

Suurin osa vastaajista toivoi, että kaupunki lisäisi sähköpotkulaudoille merkittyjen pysäköintipaikkojen määrää. Huolimattomasti pysäköityjen potkulautojen on koettu aiheuttavan haittaa. Eniten haittaa kokivat pyöräilijät.

Oulun kaupunki on alkanut selvittää mahdollisuuksia sähköpotkulautojen pysäköintipaikkojen merkitsemiseksi. Tavoitteena on varmistaa sujuva ja turvallinen liikkuminen kaikille ja erityisesti vilkasliikenteisessä ydinkeskustassa. Kaupunki hyödyntää kyselyn tuloksia liikenneturvallisuutta ja sen tunnetta parantavissa toimenpiteissä. 

Kilpailut

Uusimmat