Kuva: Mari Korpua

JUKO, JHL ja Jyty jättivät Oulua ja Turkua koskevan lakkovaroituksen

15.03.2022 14:54 - Marja Ollakka

Kunta-alan palkansaajien pääneuvottelujärjestöt JUKO ja JAU (JHL ja Jyty) ovat jättäneet Oulun ja Turun kaupunkeja koskevan lakkovaroituksen Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle ja valtakunnansovittelijalle.

Kaksipäiväisen lakon Oulussa ja Turussa on määrä alkaa keskiviikkona 6. huhtikuuta klo 00.01 ja päättyä torstaina 7. huhtikuuta klo 23.59. Lakkoon ryhdytään, jos osapuolet eivät ole päässeet sopuun ennen tätä.

Työntekijäjärjestöt pyrkivät työtaistelutoimilla vauhdittamaan kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvotteluja, jotta neuvottelutulokseen päästäisiin. Työriidan sovittelu jatkuu valtakunnansovittelijan johdolla.

Lakon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle.

Viime viikolla käynnissä oli myös koko kunta-alaa koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto 7.–13. maaliskuuta. Seuraava ylityö- ja vuoronvaihtokielto on julistettu ensi viikolle 21.–27.3.2022.

Kilpailut

Uusimmat