Kuva: Shutterstock

Jätekuljetukset viranomaisten tehotarkkailussa Ylivieskassa

03.12.2021 08:54 - Minna Kuosmanen

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Oulun poliisilaitoksen Jokilaaksojen liikenneryhmä järjestivät yhteisratsian jätekuljetusten valvomiseksi Vestianväylä ja Kantatie 86 alueella keskiviikkona 1.12.2021. Tarkastukseen sisältyi kuljetuskaluston asianmukaisuuden, kuljetettavina olleiden jätteiden ja asiaan kuuluvien asiapapereiden tarkastus. Lisäksi poliisi teki sille erikseen kuuluvat tarkastukset. Vastaava ratsia pidettiin viimeksi vuonna 2020 Oulun alueella.

Valvontapäivän aikana tarkastettiin noin 20 kuljetusajoneuvoa. Valvonnassa havaittiin puutteita jätteen kuljettajien tietämyksessä mukana pidettävistä asiakirjoista. Liittymisvelvollisuutta jätehuoltorekisteriin ei tunnettu, jätehuoltorekisteriote ei ollut kuljetuksessa mukana tai se ei ollut ajantasainen. 

Epäkohtia havaittiin myös siirtoasiakirjoissa tai ne puuttuivat kokonaan. Lisäksi ilmeni, että siirtoasiakirja oli lähetetty valmiiksi vastaanottopäähän odottamaan jätteen luovutusta. Siirtoasiakirja vaaditaan silloin, kun kuljetetaan vaarallista jätettä, POP-jätettä, saostus- ja umpisäiliölietteitä, hiekan- ja rasvanerotuskaivojen lietteitä, pilaantuneita maa-aineksia sekä muuta rakennus- ja purkujätettä kuin pilaantumatonta maa-ainesta. Siirtoasiakirjan laatimisvelvollisuus on lähtökohtaisesti jätteen haltijalla. Siirtoasiakirja tulee olla mukana jätteen kuljetuksen aikana ja se luovutetaan jätteen vastaanottajalle kuljetuksen päätyttyä. Poliisi puuttui lisäksi muihin valvonnassa ilmi tulleisiin rikkeisiin, kuten ajo- ja lepoaikarikkomuksiin, joista poliisi antoi sakot ja kolme huomautusta.

Jätelaki koskee jätteen ammattimaista kuljettamista tai sen välittämistä. Toimijoiden toistuvat laiminlyönnit voivat johtaa hallinnolliseen laiminlyöntimaksuun, joka voi törkeissä tapauksissa olla huomattavakin. Sitä edeltää kuitenkin aina viranomaisen kehotus laiminlyönnin korjaamisesta. Ympäristölle tai terveydelle laista piittaamaton ja toistuvasti aiheutettu merkittävä vaara tai haitta voi johtaa jopa siihen, että jätekuljettajan hyväksyntä jätehuoltorekisteristä voidaan peruuttaa.

Jätekuljetusten valvonta liittyy harmaan talouden torjuntaan, sekä ympäristön suojelulliseen valvontaan. Sen tavoitteena on taata mm. hallittu ja turvallinen jätteenkäsittely, yhteiskunnallisten maksuvelvoitteiden toteutuminen, sekä yrittäjien yhdenvertainen mahdollisuus kilpailuun. 

Valvontatapahtuma oli tämän kaltaisessa viranomaisyhteistyössä laatuaan ensimmäinen Ylivieskassa. Tulosten perusteella yhteistyötä ja tämän kaltaisia valvontaiskuja ja -teemoja tultaneen jatkamaan.

Kilpailut

Uusimmat