Kuva: Jussi Häkkilä

Ne­los­tien Ou­lu­joen ylit­tä­vän sillan be­to­ni­va­lu­työt alkavat

07.04.2021 08:48 - Joonas Hepola

Nelostien Oulu-Kemi-hankkeeseen kuuluvista Oulujoen ylittävistä silloista läntisemmän sillan kannen betonivalutyöt alkavat keskiviikkona 7.4 kello 18.

Väyläviraston mukaan töitä tehdään yhtäjaksoisesti noin kahden vuorokauden ajan ja alustavan arvion mukaan valutyöt päättyvät perjantaina 9. huhtikuuta.

Betonointityöllä on vaikutuksia yleiseen liikenteeseen molemmissa päissä siltaa vilkkaan työmaaliikenteen vuoksi.

Valutyöt ja betonin pumppaus aloitetaan sillan eteläpäästä, jossa liikennehaitta pyritään minimoimaan ajoittamalla valun aloitus iltaan ja suurin haitta-aika siten vähäliikenteiseen yöaikaan. Eteläpäästä tapahtuvan betonoinnin aikana betoniautot ajavat Kasarmintien kautta työmaalle.

Sillan pohjoispäähän kulkevan liikenteen kulkuhaitta jää suhteellisen pieneksi, sillä betoniautot laskeutuvat Kuusamontien rampilta sillan pohjoispäähän ja poistuvat joko Nelostien liikennevirran mukana etelään päin tai vaihtoehtoisesti Hintantien kautta.

Tiedotteen mukaan betonimassaa toimitetaan valua varten keskimäärin noin 200 kuormaa. Betonia valetaan kokonaisuudessaan noin 1850 kuutiometriä.

Kilpailut

Uusimmat