Kuva: Fotolia

Oulun uimahalleja avataan senioreille ensi viikolla

06.04.2021 11:46 - Paavo Törmi

Oulun kaupungin uimahallit, niiden yhteydessä olevat kuntosalit sekä joitakin muita sisäliikuntapaikkoja avataan 65 vuotta täyttäneiden yksilöliikuntaan ensi maanantaina 12.4. Avustajakortin omaavat, lähetteellä kuntoutukseen tulevat sekä tietyt terapia- ja kuntoutusryhmät voivat myös edelleen käyttää liikuntapaikkoja.

Liikuntapaikoilla ei ole ohjattua toimintaa kuten vesivoimisteluja, virtuaalivesivoimisteluja, ohjattuja salivuoroja tai liikuntaryhmiä. Saunat eivät myöskään ole käytössä. Liikuntapaikoilla henkilön ikä varmistetaan seniorikortilla, tai henkilöllisyystodistuksella. Mahdollisista kulkuporteista ei voi kulkea suoraan. Kuntoutusryhmien tulee varata vuoro liikuntapalveluiden vuoronvarausyksiköstä etukäteen. Lähetteellä kuntoutukseen tulevien ei tarvitse varata aikaa 12.4. jälkeiselle ajalle, mutta kuntoutuksessa tulee olla mukana fysioterapeutti tai kuntohoitaja. Liikuntapaikoilla tulee myös noudattaa voimassa olevia koronaohjeita.

Uusimmat